AINO.
Pyhä on tämä uhrilehto!
TAINA.
Eikö totta! Nythän tunnet.
AINO.
Tunnen kuin keväinen tuuli
Toisi kaikki kaipauksen
Ristiaallot rintahani.
Tunnen kuin palava päivä,
Luojan suuri lemmen silmä,
Hautoisi unelmiani,
Aikois mieleni avata
Kuin puhtoisen kukkarinnan
Puhtahalle maailmalle:
Tuolle metsän tuuloselle,
Tuolle taivahan tulelle,
Vettenkin vesivalolle,
Aamun kiilto kastehelle,
Nuorille kevätkukille —
Sillekin, jota en tunne,
Jota aavistan ja etsin. —
Sano, äitini, mit' etsin?
TAINA.
Etsit etsit? — Vastauksen
Tuop' elämä aikanansa.
AINO.
Äiti, äiti! Tuolla Jouko
Veljyeni — aivan yksin! —
Ja verissä! Missä Kirri? —
Kaatunutko?
TAINA.
Taikka Väinö
On tapettu, laulu laannut!
Väinönkö veressä Jouko?
Varjele vakainen Luoja!
Mitä hupsin! — Arvaisinko!
AINO.
Lausu, äiti!
TAINA.
Viihdy, lapsi!
Monesti tukala tuuli
Tuonut on iloisen ilman.
AINO.
Tuossa kierokulmaisena
Hän kivelle kyyristäypi,
Silmä maahan muljotellen. —
Minä en kysyä tohdi.
TAINA.
Miksi noin nolona istut?
Mikä on sulla, poikueni?