3:AS JOUKOLAINEN. Anna onnesi valua Lauluksi kuin vuolas Vuoksi!
2:NEN JOUKOLAINEN. Päästele pyhät sanasi Niinkuin rastas raikurinta!
TAINA (Vanhalle Joukolle).
Mieheni, vävyäs katso:
Viisahan ylevä otsa,
Nuorukaisen säihkysilmät —
Parta vaan on vanhan miehen —
Huulet laulun lainehissa! —
Erikseen.
Eikä kuulukin jo Aino!
VANHA JOUKO.
Olet oiva mieheksesi,
Toimen ja tekojen urho,
Sanan sankari parahin.
Mies olisit parempi vielä,
Jollet uusia ajaisi
Etkä kääntäisi ketoja,
Vaan kävisit jousen tiellä,
Pelto pehmittää sukusi
Veltoiksi vetistäjöiksi.
Metsissä ja merten päällä
Mies on pontensa pitävä.
JOUKOLAINEN VANHUS.
Tuo oli taidolla sanottu.
Haastat kuin isien suusta.
TAINA.
Lausuhan sanasi, Väinö,
Voitko puoltasi pidellä?
VÄINÖ.
Hyv' on metsä kuin merikin,
Luonnon aarniot molemmat.
Mut on ihminen isäntä
Vasta vainion mäellä,
Karjan kellon kuuluvilla.
Siinä on kesynä luonto
Ympärillä uhkurinnoin.
Siitä sankarin tavalla
Hän petoja karkoittavi,
Taistelee Puhurin kanssa.
Minkä nostat nurmikkoa,
Senpä itsekin ylenet,
Somaksi kotisi käypi,
Koko Suomi suotuisaksi.
Polvi polvelta sukusi
Veljestyvät vieretysten,
Nousevat valoa kohti
Viljan kultaisen keralla.
TAINA.
Oikein osasit, Väinö.
Kansa säestää Tainaa.
JOUKOLAN NUORUKAINEN.
Tempasi mukana mielen
Kuin virta venettä viepi.