KULLERVO.
Miestä myöten työ aseta.
Kullervon ei kunto mahdu
Sepon seinien sisälle.
ILMARI.
Takoa osasit ennen
Puukkojakin, miekkojakin:
Kun olit opissa ollut
Pajassani puolen vuotta,
Niin jo suuren säilän laitoit. —
Tuot' ei oltu ennen kuultu. —
Siihen kirjasit kuvia:
Sotajoukon jousinensa,
Urhon orhinsa selässä.
Miksi nyt et aatran kynttä,
Maan kamaran kaivajata,
Voinut taidolla takoa?
KULLERVO.
Mieleni on miekan teillä,
Vaan ei aatrojen ajossa.
Pellot ei isoni pellot,
Ahot ei omat ahoni.
Mutta miekka on omani,
Syntynyt sydämmestäni,
Kuin vihainen polttiainen
Katkerasta maaperästä.
Myöntäisit minulle miekan,
Niin sillä tekisin suurta:
Kyntäisin verisen pellon
Kalervon kadottajalle.
Siit' iloita Unto voisi
Tuonen tyttöjen keralla.
UNTAMO (Väinölle syrjässä).
Entinen sisu pahalla
Hurja vimmattu vihassa.
VÄINÖ.
Sopiva sotijaloksi,
Vaan ei rauhan raatajaksi. —
Näyttäytyy Untamon kera pajan edustalla.
Terve, seppo veljyeni!
ILMARI (katellen).
Terve, urhot, tultuanne!
Tässä tarvitsen apua:
Tuossa mies on mieltä vailla
Eikä viisastu opista.
KULLERVO.
Tuolla Untamo takana!
Vapise epatto siellä!
Oman työsi tässä näätkin
Kuin parren putoamassa
Rakentajan ruhjonnaksi.
Loitolla pysykin kurja
Vainomiestä vartomassa. —
Tahtoisin tapiohongan
Pitkän, jolla piirustaisin
Tuonne taivahan laelle,
Ukon ylhäisen etehen
Maallisen olon matalan,
Orjuutemme, kurjuutemme:
Sitä kun näkisi Ukko,
Kummastuisi, kauhistuisi,
Avuksi alas tulisi,
Miekalla tuliterällä
Veljen tappajan tapaisi,
Jyrinällä jyskyvällä
Lopettaisi veljen sorron,
Orjan päästäisi vapaaksi.
ILMARI.
Tuon pojan povesta kuulet,
Untamo, Kalervon äänen.
UNTAMO.
Katalampi kaksin kerroin! —
On sinulla rautaraksit:
Kahlehilla kallioon
Kytke tuo Manalan hurtta!
ILMARI.
Ei sovi se luonnolleni.
Sortaisinko sorrettua.
Väinö, neuvotko paremmin,
Mille töille tuon panisin?