VÄINÖ.
Poika jos vapaa olisi,
Kaunihisti kasvatettu,
Töille urhojen sopisi:
Kutsuisin Kalevan heimot
Joukossa sotajalalle
Vasten Pohjolan väkeä,
Kullervo kera tulisi,
Paras parvessa olisi.
Niin yhdessä, yksin mielin,
Sanan voimalla jalolla
Suomen sammon voittaisimme,
Maan ihanan onnen tuojan.
Jos rajusti raaka voima
Vastahamme rynnistäisi
Susinensa, karhuinensa,
Haukkoinensa, halloinensa,
Verisin, vihaisin mielin
Eikä sammuisi sanasta —
Silloin tuo Kalervon poika,
Kevät-ouruna, Ukon myrskynä
Pimeän, vihaisen vallan
Kuuksi, päiväksi kumoisi.
KULLERVO (jonka innostus Väinön kuvatessa on kasvanut).
Kalpa, kalpa, kalpa mulle!
VÄINÖ.
Mut ei orjasta apua
Vapauden vainiolla.
KULLERVO (erikseen, tuskallisesti).
Orjan leima on minussa!
UNTAMO.
Ukko varjele asetta
Tuon kamalan kantamasta!
Kahlehet hänelle, seppo!
ILMARI.
En sotia suosi, Väinö.
VÄINÖ.
Vaikk' olet miekkojen takoja.
ILMARI.
Äsken toin emännän tuolta
Sariolan sammon luota,
Nytkö alkaisin sotia,
Vasten vaimoni sukua?
Varjele vakainen luoja
Maailma veren janosta!
Rauhan mies oletkin, veikko,
Rauhan neuvoja levitä:
Vain kesytyskeino neuvo
Tuon pojan parantajaksi.
VÄINÖ.
Neuvo on sinussa, veikko,
Luonnossasi. Keinon tunnet
Siis paraiten: lempeyttä
Luonnolle rajulle käytä.
Sade lämmin, päivä hellä
Pehmittää kivenkin voivat.
Jos itse kovalta tunnut,
Anna valta vaimollesi.
Naisen on sana sulempi.
Hän ehkä paremmin voipi
Orjan tunnolle osata.
ILMARI.
Vaimolleni — siin' ajatus,
Jota tuumia tulisi!
Orren alle astukaamme,
Niin näistä jutella voimme.
Kullervon jätämme tänne. —
Kotva miekkoja korista,
Niitä kun enin ylistät.