ANJA.
Omanko taloni, lausut?
KULLERVO.
Käy keralla, lähtekäämme,
Niin sulle käsillä näillä
Valloitan komean konnun
Tapion sini salossa,
Rannalla kalaisen järven.
ANJA.
Kerallas'! — salossa konnun!
Mulle valloittaisit? — niinkö?
Kullervo, oletko houru?
KULLERVO.
Tällä miekalla jalolla
Minä Untamon kukistan,
Maat, mannut omistan itse.
ANJA.
Suurt' on Untamo sukua,
Omaisesi, heimoasi,
Urhoja Kalevan kansan —
Hävittäisitkö hänetkin?
Säästä maa veriteoista.
KULLERVO.
Kaikki vierast' on minulle.
Miss' ovat minun etuni,
Oikeuteni, osani?
Se omani, minkä ryöstän.
En omista itseäni,
Jollen ryöstäy vapaaksi
Painosta pohattavallan. —
Sinä jos olet omani,
Lapit valloitan sinulle,
Pohjat ja Kalevalatkin.
Mut alanpa kostotyöllä:
Ensin Untamon kukistan.
Sinut vien emännäkseni,
Rinnallani — tässä miekka!
ANJA.
Oi mitä uneksit, orja.
Ei sinua seppo päästä.
KULLERVO.
Tuon minulle muistutatko?
Niin, — minuss' on orjan leima.
Sitäkö sinäkin kammot,
Orjan kättä ja sydäntä?
Tyttö, kammotko minua? —
Kauhistut! — olenko julma?
Tule, Anja, niin syleilen!
Tule kotkan kumppaliksi.
Ei sinulta saalis puutu,
Sulle tuon veriset voitot.
Tule!
ANJA.
Sin' olet kamala!
En veritekoja suosi.
KULLERVO.
Näytän, ett' olen uroita,
Vertainen vapaitten miesten. —
Annathan kätesi! —