KULLERVO.
Sukuni, Kalervon perhe
Viel' elossa sortumatta! —
Majan aavistan matalan,
Järven rannalla salossa,
Kaskikaistalen sivussa;
Näen nuotat kuivamassa,
Ruuhen rannalle vedetyn.
Aavistus opastajana,
Sydämmeni harras kiihko
Mun tuolle majalle viepi. —
Kuulitko mitä enempi?
ILLI.
Jopa unhotin jotakin! —
Kuulin, kuink' iloitsi Unto,
Kun emäntä sun alenti
Paimeneksi. Ei avuksi
Taatollensa sielt' ylene
Poika; sammuva on toivo,
Into, uskallus, yritys,
Kosto, kuin vetehen soihtu,
Voimatonna vaan sihisten
Hiutuessaan.
Niin iloiten uskoi Unto.
KULLERVO.
Unto aikaisin iloitsi.
Sammuiko merehen päivä,
Kun se aallon alle vaipui,
Vaikka siitä yö iloitsi?
Yö surutta nukkui — päivä
Heräsi, yleni, loisti,
Yön vallan kukisti tyyten.
Innoissaan:
Paista nyt Jumalan päivä
Näiden poikien poluille!
Jo nyt tiedän työalani,
Tarkoitukseni tajuan.
Mut aseita tarvitsemme. —
Täss' isäni puukon tynkä.
JOUKKO.
Aseita, pojat, aseita!
KOTRO.
Tässä meillä on aseita:
Kirves, kuokka, tuima tuura.
Näyttäen tuuraansa:
Tällä ratkon rautasalvat,
Lukot luhjon, puhkon päitä!
Sullepa osoitan, Illi,
Että miestä on minussa,
Koti vallata vakava,
Miekan taikka tuuran annat!
ILLI.
Se näytä! tekoa toivon.
Mut ase parempi hanki.
Pian joutukaatte! Kohta
Tääll' on Ilmari ja Anja.
KULLERVO.
Vuoressa lukollisessa
Yllin kyllin on aseita.
Siis, pajalle miehet kaikki,
Rannan kautta kaaritellen,
Ettei seppo saa vihiä,
Ennenkuin teko on tehty,
Kuin Puhurin ryöstökulku
Hallayönä halmehessa. —
Seuran pettäjät tapamme!
Lähtee oikealle puhaltaen torveansa; muut jälissä.
KOTRO (lähtiessään).
Jänikset tapamme kaikki.
TUIRO. (erikseen, muista jättäytynyt).
Kunpa voisi näin alussa
Arvata edeltä kättä,
Minne onni kallistuvi,
Niin minäkin kallistuisin.