KULLERVO.
Sinut suurille saloille
Haltijattareksi nostan.
Itse valtikan anastan
Metsän haltijan kädestä.
Kaiken riistan, rikkauden
Tälle joukolle jakelen.
MIERONTYTTÖ.
Sinä kerrot kiehtovasti,
Haastat outoja satuja,
Kuin unessa aavistelet,
Halujani houkutellen.
Hippo tuopi vaatteuksen.
KULLERVO.
Tässä sulle on parasta,
Kaunihinta, hempeintä:
Vyöt, hamoset, huivit, helmet.
Tuossa vielä kautokengät
Kepeät — ne kaikki ryöstin
Oman äitini varaksi.
Sinut kun vien äidilleni,
Niin ne nyt sinulle annan.
Tuonne metsähän ravista
Yltäsi risaiset rievut,
Siellä uusihin pukeu!
MIERONTYTTÖ.
Mies komea, mulle annat
Aimo kallihit kapiot!
Silkit, helmetkin soreat! —
Tämäkö olisi onni!
Alkaisiko tästä nousta
Se kadonnut kaunis päivä, —
Sodanko verestä mulle
Onnen kultavyö kohoisi —?
KULLERVO.
Mene männikkösalihin,
Pukeu! — palaja sitten!
Alta kulmien ja pelon alaisena tyttö vielä
tarkastaa Kullervoa kuin arvoitusta ja menee.
Tahdon nauttia sinusta,
Onni, ennenkuin pakenet.
Kyllin aavistan — ihana
Onnenhetki hilpaseiksen,
Kuin salaman lento yössä,
Jälen jättäen pimeän.
TUIRO (syrjässä naisen kera).
Sulta, Kotro, en kadehdi
Illiäsi; — täss' omani,
Jonk' olen ryöstänyt Lapista
Vanhan kultansa sylistä.
KOTRO (halveksien).
Pidä tuo omasi!
KULLERVO.
Riita
Pois välistä miesten, joilla
Työ on yhteinen edessä!
Nyt leväten leikkikäätte.
Hippo, soita kanneltasi,
Koston kaikuja viritä,
Olet vanha, vaivan nähnyt,
Muistosi sotia täynnä.
HIPPO.
En ole Väinö soittajaksi,
Toki päästelen parasta,
Mitä on neuvonut ikäni,
Sen iloja, tuon suruja,
Vihojakin, vimmojakin.