KULLERVO (kamalasti tuijottaen).
Omanko emoni tyttö!
Sinut kuolleheksi luulin.
Vaipuu kaatuneen puun rungolle synkkänä.
TYTTÖ (itkun ehkäistessä).
Kunpa kuollutkin olisin. —
Emoni minut lähetti
Kerran marjan poimintahan.
Maat vaelsin, marjat poimin,
Vatut, mansikat kokosin.
Vieri päivä, toinen, kolmas
Enkä löytänyt kotia.
Harhamielin istuin, itkin.
Tiehyt korpehen kuletti.
Lopulta mäelle nousin.
Siellä huusin, hoilaelin,
Kangas vastahan kajahti:
"Elä huuda, hullu tyttö,
Ei sitä kotisi kuule!"
Toivotin jo kuolemata,
Mutta Tuoni ei totellut.
Oisin kuollut kurja raukka,
Niin nyt heinänä helyisin
Tai metenä, marjasena
Ahosta olisin noussut
Puhtoisin, punaisin poskin.
Niin minulta jäänyt oisi
Nämä kummat kuulematta,
Katkeruudet kärsimättä. —
Millä nyt tulisen tuskan
Povestani pois pesisin?
KULLERVO (katkerana).
Minut surmalle lähetä.
TYTTÖ.
Sinutko, jota rakastin
Sulhonani veljenäni
Surmaisinko? — Suuremmaksi
Se kipuni kiihottaisi. —
Erikseen.
Mut oman sydänpaloni
Sammuttaisinko vetehen! — —
Vaahdossa kohisevassa
Huuhtoisin vereni tahran!
Luovun tästä luolaisesta,
Sokkeloisesta salosta,
Jossa harhatiet vetävät,
Kuin kinahmit kiehtoellen
Niljaisehen nieluhunsa.
Kosken kuohu on sulompi.
Sen kohina korvissani
Soipi, huumaten vereni,
Viihdytellen! — viehätellen!
Kuin himokin hurja äsken.
Tunnen vaahdon vilpoisena
Mun vereni virvoittavan. —
Jää hyvästi, veljytsulho!
Kiitä kultaista emoa.
Hyvästi, elämä kurja!
Itkee katkerasti.
KULLERVO (nousten kuin houreessa).
Sylitysten suistukaamme!
TYTTÖ (aikoen heittäytyä Kullervon syliin).
Sylitysten! —
(Kimmahtaa äkkiä takaisin).
Ei! — Kamala
Taas tekomme uudistuisi! —
KULLERVO (aikeestaan huumautuen).
En voi seurata sinua
Vielä on Untamo elossa.
Vaipuu taannoiseen levottomuuteen.