HIPPO.
Kullervo, minun suvaitse
Soiton kielillä sotia,
Loitsun hengessä helistä
Täynnä ilmat innostusta,
Kunnes tenhosa tärinä,
Puissa, pilvissä kohisten,
Viuhkinalla, vauhkinalla
Hurmannut on joukkoasi,
Voiton vimmalla rajulla —
Sitte soittoni soristen
Riutukohon — miekat soivat.
KOTRO.
Tuo on mielehen jumalten,
Sit' elä häneltä kiellä.
KULLERVO.
Muuhun et kykene, soita.
Mitä uskonet asetta,
Sillä taistele sodassa.
KOTRO.
Soita, Hippo, kanneltasi,
Lue loitsuja, Onervo.
ONERVO.
Koht' on vinkuva vihuri,
Huiman myrskyn valmistamme.
KULLERVO.
Mepä miekoin soittelemme.
Rynnös, urhot, päälle rynnös!
Joukko seuraa Kullervoa muristen: "Rynnös, rynnös! —"
Hippo asettuu nuotion luo kannelta soittamaan, Onervo
mutisee loitsuja ja tekee temppujakin. Soiton ja loitsun
ajalla vähittäin kasvaa tuuli vinkuvaksi vihuriksi ja
myrskyksi.
ILLI (erikseen toisista).
Juontenko salakutoja
Nainen miesten on sodissa?
Se minua miellyttävi.
Kun vakoilin, urkin, nuuskin,
Kun kutelin vainoverkot
Vihollisen pään menoksi,
Niin se innosti minua,
Että pystyin pyytäjäksi,
Kavalaksi kiertäjäksi,
Jota tunnusti toverit,
Tunnusti ylinnä muita
Kullervo Kalervon poika.
Oikeutta en kysynyt,
Kysyin: miellyttikö työni
Kumppalia, ystäviä,
Niitä, joilt' etuja toivoin.
Nyt jälestä toisin tunnen.
Tyynesti ajatellessa,
Syvällä sydämmessäni
Soimaukset soilehtivat,
Pahat työni paljastellen. —
Pahatko? — sitä en myönnä!
En alasti tässä seiso
Alla vinkuvan vihurin.
Toki on mulla verhonani
Oikeuttakin sipale:
Enkö kynsijän kuvetta
Raavi, kun minull' on kynnet?
Enkö lammasten petoa,
Sutta surmata osaisi?
Lammast' en vihannut enkä
Rääkännyt kesyhevosta,
En hyvänsisuista miestä —
Väkivaltoja vakoilin,
Saarsin orjan sortajoita.
Sutten kaartajaa ja karhun.
Kansa ainakin ylisti;
Minä kaarsin kauheamman: —
Surmalle ihmissusia.
Säästätkö hukalle hengen,
Hukka hengen vie sadoilta
Heikommilt', avuttomilta.
Kiitost' ansaitsen ja palkan
Juoksuistani, juonistani, —
Kotronko, väkevän Kotron? —
Mulle Kullervo sopisi,
Kotka haukan kumppaliksi,
Jollei sen himokas silmä
Anja neittä ahnastaisi.
Tyttö kauan on katunut,
Ettei ottanut urosta.
Liiaks' uskoi itsestänsä.
Moni on tyttö myöhästynyt,
Onnen päästänyt ohitse,
Moni poikakin samaten.
Minä, jos paras ei huoli,
Hyvästäkin voin iloita.
Sama ei jokaisen parhain. —
Mikä vimmattu vihuri!
Ilma vinkuu, myrskyää.
HIPPO.
Heitä loitsusi, Onervo.