VÄINÖ.
Aallotar, unesta nouse,
Ota usvat, hallat helmahasi,
Niitä liekuta kuin lapsiasi:
Toimeviksi ja hyviksi!
Aallon väkeä näkyy.
Aallon kansa aina nuori,
Terve noustua vapaaksi!
PELLERVO (parvineen laulaa).
Maa uneksi talven alla,
Kontio pesässä nukkui,
Saartajat mökin sopessa.
Aallonkansa, vaikka valvoi,
Kahleita kovia kärsi,
Ei hymyillyt sille päivä,
Ei rakastanut se rantojansa.
Väinö vanha maan herätti:
Kukkia unesta kutsui,
Ajoi kontion pesästä,
Saartajan salolle johti,
Aallon kansan jään kiroista
Päästi päivyen hyväillä,
Aartehia maalle antamahan. —
VÄINÖ.
Aallotar, pidä povesi
Sulana, vapaana aina,
Rikastuta rantojamme!
IMMO (palaten nuorison kera).
Nuoriso, pidä povesi
Sulana, vapaana aina!
JOUKKO. Kansakin, pidä povesi
Sulana, vapaana aina!
VÄINÖ.
Näettekö päivän pilkotusta?
Kansa liikehtii tähystellen ihastuneena ympärilleen.
Puut punehtuvat salolla.
Päivätär, jumalten juhla-impi,
On likellä liikkumassa —
Kohta täälläkin — tulena tuolta
Se kevein kengin sipsuttavi,
Sen sivuilla helmetärten parvi
Kuin tähdet sivuilla päivän.
RUNOTTARET puitten välistä häämöttävät.
KANSA (yhä tähystellen etäällä leijuvia haltiattaria).
Ensim.
Valoa, Kevät valoa!
Toinen.
Päivän, silmien paloa!
Kolmas.
Kastehelmien kimallus!
Neljäs.
Tähtiä vesivalossa,
Hurman-impien iloa!
PÄIVÄTÄR päässä valokypärä, kullanhohtavassa puvussa; KANTELETAR hajahapsi, siniverho, kultavöineen; KASTEHELMETÄR niitynkirjavassa kukkaverhossa, jossa helmet kimmeltävät; SADEHELMETAR kimaltelevassa pilvipuvussa. MERIHELMETÄR vesivalolta välkkyvässä helmikimalteessa ja KYYNELHELMETÄR valkeassa, ruusuin kukitetussa helmiverhossa. Kaikilla päässä tammiseppeleet.
KAIKKI HELMETTÄRET.
Me valoa maahan viehätämme,
Siksi Päivätär on ystävämme.