ILVO.
Vasaroin puhelit mulle
Ennen, onnea luvaten —
Nyt sinä runoja laulat.
ILMARI.
Kevät hurmehtii minussa.
LOUHI.
Seppo, suopea kosija,
Riistätkö tytön emolta? —
Te Suvannon kautokengät,
Ylpeät, isoiset sulhot,
Aina tyynessä asujat,
Hyvänpäivän paistattajat,
Itsemieluiset, itarat,
Aina muita moittivaiset —
Missä voimanne, väkenne?
Missä aimot ansionne?
Missä kuntonne, kykynne?
Missä uljahat uroonne,
Joit' on koiteltu kovalla?
Kiihkeästi.
Missä? Missä? Missä?
ILMARI.
Tuki suusi, Turjan eukko!
Enkö koitellut kovia,
Enkö sampoa — —
LOUHI.
Pakosta,
Kun et päässyt pälkähästä,
Teit mulle urostekoja,
Et omasta innostasi.
ILMARI.
Halvennat hyvänkin työni,
Kyy kateinen!
Mitä vaatisit minulta?
LOUHI.
Et kysy: tuletko, tyttö?
Et kysy: annatko, äiti?
Vaan latelet laulujasi
Kuin olis tyttö jo omasi!
ILMARI.
Tyttö onkin mun omani.
Kädestä sydämen tunnen.
Sitä kuin pihdillä pitelen
Enkä herkeä hevillä;
Minkä ansaitsin, omistan.
LOUHI (kiskaisee Ilvon puoleensa).
Sinä kun pihdillä pitelet,
Minäkin raastan rautakynsin —
Multa impeä anotko?
ILMARI (pitäen tyttöä kädestä).
En anele armoasi,
Ansioitani anelen.
Enkä ansiot' anele,
Vaan sydämen oikeutta vaadin.