ILVO.
Kun sinulle kallis lienen,
Niin ojenna immen vuoksi
Ystävän käsi emolle.
ILMARI.
Hän on häijyksi ruvennut.
Väärin on vääriä madella.
ILVO.
Jollet armona anele
Rakkautta, et rakasta.
ILMARI.
Voin rukoilla armastani,
Sulta rakkautt' anoa.
ILVO (erikseen).
Luonne kuin käsikin hällä
On luja, luhistumaton. —
Tämä mairittaa minua.
LOUHI.
Multa et armoa anele,
Niin otakin hiiden hirmu.
Minä myrkkyampiaisin
Kotirauhasi ryöstän,
Pesän päältäsi yösydännä raastan,
Kiroan ilokisasi,
Riistän vaimosi sikiön
Kuin pojat kanalta haukka.
Vainoan joka vakoa
Minkä aatralla ajelet!
Kyyn kähyillä katkerilla
Turmelen pajavetesi —
Onko onnea sepolla?
ILMARI (tyynesti).
Paljastat pahan sisusi.
Taitomiest' ei taika koske.
ILVO (joka Louhen manatessa on paennut Ilmarin turviin).
Minä pelvosta vapisen
Emoni kirotulia.
Sinä naurat noitujalle,
Käännät jäistä kylkeäsi
Kuin kivi kiroilijalle, —
Sin' et mua rakasta, luulen.
Jos rakastat, se todista:
Emoni hyväksi laula,
Ettei painaisi kironsa
Sun omaasi, impeäsi.
Emo on osa minusta,
Juureni. Paranna juuri,
Etten sielt' ime kipuja
Sinun ja minun tuhoksi.
Et ole kiihkohullu härkä,
Mies olet ajatteleva.
Miksi vastahan sotisit
Onnea, jota rakennat?
Ei ole kunnia kumota
Sampoa satahyväistä,
Jonka rakkaus rakensi.
ILMARI.
Sin' olet satahyväni,
Sinä lämmintä puhallat,
Kevättuulen palkehilla,
Sinä paisutat poveni,
Laajennat mun lempeäni
Suureksi, sulattavaksi,
Kaikkia kokoavaksi
Suomen suurehen sylihin.
Joukolle:
Kerran kaikkien sydämet
Täällä tykkivät toisillensa,
Liiton luovat,
Hyvän kaiken kuin itselleenkin
Muille suovat.
Sinä loistava, sinä kaunis
Herätit lavean liekin. —
Emo Pohjolan, suuri Louhi!
Sulle tarjoan sopua.
Unhota kipeä kiista,
Pyörrytä pyhät sanasi,
Kiroa omat kirosi
Maasta nousemattomiksi.
Anna tyttösi sepolle
Polvuiseksi puolisoksi,
Niin sepon sydämen voitat:
Yhden annat, voitat kaksi,
Ehkä kohta kolmannenkin.
ILVO.
Äiti! Pyydän — suostu — myönny!