ILVO.
Puhut kuin punainen taivas,
Joka aamua syleili!
LOUHI.
Tämä on ämmien loruja.
Vanno vahvaksi sanasi!
ILMARI.
Kautta taivahan siltakaaren
Pidän liittomme lujana —
Antaa Ilvolle sormuksen.
Tässä sulle sormukseni! —
Kautta korkean vuorihuipun,
Joll' on ukkokin jyrissyt;
Kautta nousevan linnun laulun,
Kevätmetsissä soittavan,
Kevätviserrystä kuuluu.
Kautta taivaisten tulien,
Jotka välkkyvät vesissä;
Kautta korkeakypärän
Ukon, ilmojen isännän,
Jolla on jyrinän johto:
Kaiken tarmoni, tuleni,
Miehenkuntoni pyhitän
Rakkaudelle, rakkaudelle,
Taonnaksi suuren Suomen.
KANSA.
Rakkaudelle! rakkaudelle!
JOTKUT (tarkastaen toisiaan kysyvästi).
Taonnaksi suuren Suomen?
LOUHI.
Ilvo, uskohan minua:
Kalevala suur' on härkä,
Itsepäinen, mutta sarveton,
Suopea silittäjälle,
Kesy teurastettavaksi.
ILVO (inholla).
Sin' olet kamala eukko.
LOUHI.
Suurta ammovan sen kuulet,
Mutta pien' on se teoissa,
Toimissa matala, mieto —
Sill' on rakkaus mahassa.
Leivällä sitä talutan
Hääpitoihin — paistiksesi.
ILVO (Louhesta irtautuen).
En voi seurata sinua,
Verinen, vihasisuinen.
Kiintyy Ilmariin; asettuvat vieretysten korkealle
kivelle perällä, jonne Louhikin siirtyy, Ilvo keskelle.