ELMA.
Jos tietoja
Sinulla hänen elostansa ois.
ANTTI.
Elääkö Niilo taikka kuollut lie,
Sen tietää yksin ylitaivahat.
Se tieto Suomeen ehtinyt on vaan,
Ett' urhot, jotka kärsii haavojaan
Kuljettaa laiva maansa rannikolle
Ja toiset terveet rautakourineen
Taas raajarikkoin kohlut palkitsee —
Ja minä.
Ottaa vanhan miekan vaarnalta ja sitoo vyöllensä;
sovittaa metsästyskivääriä olalleen.
ELMA.
Ah, en jaksa kuunnella
Tät' ahdistavaa epätietoa.
Menee.
HANNU (herää äkkiä aatoksistaan lausumaan Antin yhä aseita ympärilleen ratustellessa).
Tulistu taivas, valaise ja — polta
Totuuden tieltä väärät! Halki lyö
Vihollistemme rinnat! Pilstoa
Säleiksi, niinkuin myrsky-ilmalla
Lyöt pirstaleiksi hongan vartalon!
Hoksaa Antin kujeet.
No metsästyksehenkö vammustat
Noin itseäs, taikk' olet hupsuna?
ANTTI.
Jos hupsuna en lie jo syntynytkin?
HANNU.
Kuin ihminen, sä synnyit lapseksi,
Mut' mieheks' aioin sua kasvattaa.
ANTTI.
Siis miehen aseita mun kantaa suo;
Suo täyttää, minkä ennen estelit.