NIILO (kääntyy Elmaan. Arvokkaasti).
Kuin Breitenfeld'in voiton taisteltua
Minua Main'in viinat virvoitteli
Ja urho-vertä valoi rintahani,
Niin Lytzin murhepäivän haavojakin
Nyt voitelee sun huules hunajaiset.
Nuo säteet, silmistäsi säihkyväiset,
On elämäni kirkkain kesäpäivä;
Sydämmes tunnot helkkyy huuliltasi
Mun sielulleni taivaan soitelmina.
On veri-haavat, sodan surkeudet,
Nyt telineitä onnen alttarille,
Ja voitonpäivät ovat kunniamme
Jaloimmat muisto-taulut, arvomerkit,
Joit' ei voi ryöstää ilkein vihollinen.
ELMA.
Sun kanssas löydän elämäni onnen,
Sinutta olen kurjin, onnettomin!
NIILO (raskaasti).
Vaan riemu kaikk' on murheell' ostettava,
On kaikki autuus tuskan hedelmänä!
Pisarat harvat, jotka huulillemme
Tipahtaa onnen punapilvistäkin,
On katkeruudella jo suolattuna:
Tää onnen-päivä kätkee povessaan
Raskaimman surun kiviroukkion.
Vaikk' eivät tyhjään raueta voi työmme,
Ei suotta välky sankartemme miekat,
Niin kuninkaamme, suurin sankarimme
On kuollut! Ah se raskas muiston-hurma
Himmentää kirkkaimmankin riemuhetken.
ELMA.
Pois paetkoon nyt murhe tuskallinen,
Kuin riemun helmet heryy rinnoilleni,
Myrkkyiset koston-sumut hälvetköön,
Kun rakkauden silmät säteilee;
Pois sodan myrsky, riemun telottaja,
Mi väristyttää ihmis-sydämmiä!
Oi Niiloni! Et millään enään voisi
Pelastaa Manan suusta sankaria,
Jon sodan surma nieli ruoakseen;
Nyt ylistä vaan hänen kunniaansa
Ja mainehensa kauas kaikukoon!
NIILO.
Kuin miekkain väike, kiilto kypärien,
Niin jalo kunniansa loistakoon!
Kuin sodan soitto, jyske joukkojemme,
Niin kuninkaamme maine kaikukoon!
ANTTI.
Vaan minä kannan murhan kiväriä,
Ja koston hirmumiekkaa paljastan,
Jos ne ei auta, tartun kiinni kourin
Ja muserran kuin karhun kämmenin. —
Sä, veljeni, jo kyllin taistelitkin,
Sun vertäs valui tantereelle jo!
Mä harjahirren nostan maineellemme
Sen edestä vaikk' ehtyis valtimoni
Ja sydämmeni nesteet purskahtaisi.
NIILO.
Kas nepä äänet sointuu miehen suusta,
Kun sanas täytät, synnyt veljekseni!
Siis riennä riviin! viel' ei vihollinen
Veressään ole kyllin kylvetetty.
Viel' auk' on sulle tanner taistellakses,
On kuninkaamme kuolo kostettava.
Lävistä niinkuin hauki ahraimella
Se totuuden ja meidän vihollinen,
Käy kynsin, hampain häijyn höyheniin
Kuin tarhapöllön niskaan tarttuu kotka,
Se villihengen käskyläinen syökse
Alimpaan Tuonen tulikirnuhun.
ANTTI (juhlallisesti).
Sen vannon. Tarkoin korvin kuunnelkaa!
Nostaa oikean kätensä ylös.
Petänkö maani, hyljätköön mun taivas
Ja koston miekat nouskoon helvetistä!
Jos raiskaan, tahraan pyhää mainettamme,
Kirotkoon kansani mun hylkyläisnä!
Jos vihollista pakenen kuin kurja,
Mua kuninkaani sekä urhoin veret
Kiristäin, polttain syöskööt surman suuhun
Taikk' oma miekkani mun teurastakoon,
Jos henkeän' en uhraa totuudellen! —
Nyt lemmon korvat kuullen haljetkoon
Hän valmistakoon koston rikkojalle!
Avatkoon taivas tuhat akkunaansa
Ja katsokoon nyt köyhää uhriansa!
Laskee kätensä alas. Veljekset syleilevät toisiaan.
KANSA (rytyyttäin jalkoja).
Eläkööt maamme sankar'-nuorukaiset!