BILEAM.
Sit' ennen matkastanne kertokaa.
Kai kokemuksestanne viisastuitte.
Viel' onko Moabista toivoa?
KAIKKI.
Me epäilemme!
BILEAM.
Aivan järjestään.
ORNAN.
Jos meistä vanhint' ensin kuulustat,
Niin tunnustan, ett' itse Luojaakin
Jo epäilen. Hän liekö kunnon mies,
Kun noin hän nostaa yhden kainaloonsa,
Kuin Israelin, lellipoikansa,
Sit' auttelee ja kantaa kämmenillään,
Mut muita hylkii, luotaan lykkelee,
Vaikk' ovat kaikki hänest' alkujaan.
BILEAM.
Niin oikein: samaa suurta perhettä.
Mut edistyspä noutaa luontoa.
Yht'aikaa eivät kaikki valmistu,
Mäellä marjat, kukat kunnahalla,
Yks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs,
Kuin saman isän lapset vuorottain,
Yks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs.
Jokaista sentään armas silmä kaitsee
Ja edistystä myöten kutsuu töihin,
Nyt Israelin, toiste ehkä muut,
Nyt kenties muut, jos muutkin kypsyvät,
Kuin toimellisen miehen tarhassa
Valmistuu viini joskus ennen aikaa
Ja taatelitkin vasten varrontaa.
Jos meiss' on elämä, me valvokaamme
Ja Moab päivätyöhön nostakaamme!
PATROS.
Sen sanon, että toivos kuoleta!
Hajallaan kiilii heltehessä lauma,
Niin liekkumansa harhateillä Moab.
Siis' turhaan huudat: huomaa vihollista!
Kun vihollinen häness' asuu: pelko.
Jokaista paarmaa uskoo voittajakseen.
BILEAM.
Siis neuvosi on?
PATROS.
Hylkää pelkurit!
Suo kansajoukon mennä menojaan.
Sit' auttaessas kaadat itseäsi.
Lepoa viisas nauttii, rauhassa
Iloiten syvist' ajatuksistaan.
Tuo joukko menee niinkuin mennyt on,
Ja menköön! Taikka nähköön etehensä.
Teen huomioita, tutkin ihmistä,
Kun huvittaa. Mut tuost' en raskau
Jos huonot ovat. Mik' on huonoa,
Se jääpi huonoks, aivan luonnostaan.
BILEAM.
Jos Patros oisin, tekisin kuin hän,
Kun muu ei tarve tuntuis sisälläni.
Mut olen sekä elän itseäni.
Siks avosilmin, avosydämmin
Näen kansan puutteet, kärsin tuskaa niistä,
Takellun kiinni epäkohtihin,
Haluan kukistaa ja rakentaa,
Kumota väärän, nostaa oikean,
Ja joukon edistyksest' iloitsen.
Muu onni pientä, arvotonta on. —
Sun vuoros, Orgon, kerro kokemuksesi.
ORGON.
Ne paarmat, jotka Moabia kaahaa,
Himoja ovat. Kävin, kuulustelin
Useat juhlat, joissa kansan viisaat
Puhetta johti. Siellä saarnattiin,
Ett' oikeaa ja noudatettavaa
On kaikki mikä luonnollista on.
Kun himo — olkoon huoruus, varkaus
Tai murhan, koston, ahneuden himo —
On luonnollista, on se oikeaa
Ja noudatettavaa kuin rakkauskin,
Kuin hyvänsuovat, kesyt mielihalut.
Niin kukin juoksee mielitekojaan
Ja kansa voimaton on yhteistyöhön,
Kun puuttuu vankkaa yhteisrunkoa.