— Se sitoo meidät toisiimme.
— Mutta meitä eroittaa vielä epätieto, epävarmuus, valitti Heleena.
— Joka on alkanut, voipi myöskin päättää. Me voimme elää toivossa, vakuutti kanttori.
— Todellakin, rakkaus, joka on voinut pelastaa minut kuolemasta —
— Ja minut kadotuksesta, keskeytti kanttori.
— Voipi kärsiä, toivoa, kestää ja viimein voittaakin vastukset. Eikö niin, Villeni?
— Sinä näytät nyt niin ihanalta, Leenani.
— Ja sinä kohoat silmissäni niin ylevänä.
Samalla kertaa astui apulainen käsikkäin Eliinan kanssa puutarhaan.
— Mitä sanomme noista kahdesta? huomautti Heleena.