Mies aikoi ajaa eteenpäin eikä tahtonut olla kuulevinaankaan. Mutta jälissä ajaja huusi eillimmäiselleen:
— Annahan seistä! pitäähän ihmisiä auttaa hädässä.
Niin seisattivat hevosensa ja nostivat köntistyneen toverini lumesta kuorman päälle olkikupojen väliin.
— Nouse sinäkin rekeen! sanoi jälissä ajaja minulle.
— En nouse, vaan juoksen täällä kuorman jälissä, sanoin minä.
— Mutta pidä lujasti kiinni! varoitti mies.
Niin juoksin kuorman jälissä mantereen ensi taloon. Sinne tullessa olin niin märkä, että joka suortuvani vettä valui.
Talossa paloi iloinen takkavalkea ja emäntä antoi minulle uunin pankolle ruokaa, jota pynttäsin vatsan täydeltä.
Toverini nostettiin lämpimän uunin päälle ja millä lienevät häntä hieroneet. Emäntä kaasi hänen suuhunsa vastalypsettyä maitoa. Se vaikutti niin hyvästi, että poika rupesi rykimään ja pärskymään ja häneen tuli henki. Kuollut heräsi.
Iloissani ja ylpeänä toverini pelastumisesta rupesin häntä sättimään siitä, että oli ollut tuollainen köntys eikä kestänyt minun rinnallani, vaikka oli vanhempi.