Sekä hän että me seisotimme hevoset. Isäntäni koetti miehelle haastaa suloset ja makeat, että hän väistyisi hetkiseksi syrjään.
Mutta mies pysyi röyhkeänä eikä väistynyt. Körttiläinen taas ei koskaan itse tapellut.
— Kuulehan, naapuri, ole moinen hyvä mies ja väisty syrjään: sinulla tyhjä reki on ja meillä raskaat kuormat, että on mahdoton väistyä, puhutteli miestä isäntäni. — Suolat näet, veliseni, kastuisivat tai jäisivät tukkunaan kohvan alle.
— En pelkää enkä väisty! kerskui mies ja nousi rekensä kannaksille uhkaavana seisomaan. Pitkä ja roteva mies.
— Nostammehan rekesi, rakas naapuri, syrjään, ett'et näe mitään vaivaa — jatkoi isäntäni — ja kun olemme päässeet ohi, nostamme sen taas tielle, että voit olla aivan huoleti.
— Tuosta nupista annan teille nuppiin, joll'ette väisty! uhkasi mies ja heilutti lyijypäistä piiskanvartta ilmassa. Sitä pöpöä ei ollut hyvä lähetä edestäpäin.
— Astu esille, Paavo! komensi silloin isäntäni minua, joka ajelin viimeistä rekeä.
— Mutta jos hän minut hakkaa vaivaiseksi, kuka minut sitten elättää? vastustelin.
— Elä sitä sure, pidän kyllä sinusta huolen, vakuutti isäntäni.
— On sitä leipää meillä sinullekin, lisäsivät toisetkin isännät.