Kiireessä lämmitettiin sauna ja eräs työtovereistani tuli hoitajakseni.
Siellä tuskissani näin kolme kummaa näkyä. Ensin vetivät oudot koneet hienoa lankaa poikki, että se hienoimmiltaan aivan uhkasi katketa. Huusin hourauksessa: "Elkää vetäkö!" Lanka pääsi valloilleen ja minä järkeheni. Sillä kertaa johtui mieleheni, että se olikin elämäni lanka, jota uhattiin katkaista. Kauhistuin sisälläni, ett'en ollut valmis kuolemaan. Rukoilin hartaasti ikää armon-ajaksi, niinkuin kuningas Hiskialle lisättiin.
Taas vaivuin houraukseen, jossa näin kuinka oudot koneet kiskoivat mustaa jouhta, että se oli aivan poikki ripsahtaa. Selkenin siitä jälleen. Huomasin, ett'ei kuoleman viikate katkaissut vieläkään elämäni lankaa. Pelkäsin jälleen ja rukoilin Jumalaa säilyttämään elämätäni.
Vielä kolmannen kerran lankesin horrokseen ja näin kuinka koneet kiskoivat hentoa silkkilankaa, että se hienoimmiltaan oli jo poikki ripsahtaa. Taas selkenin ja rukoilin entistä palavammin elämän pitennystä armon-ajaksi.
Minä paraninkin ihmeesti pian — jotkut sanoivat, että sen vaikutti harras elinhaluni — niin että minut jo samana päivänä vietiin hevosella kotiin. Siellä virkistyin ennelleni. Mutta parannuslupauksiani en muistanut, vaan entiset maailman päivät jatkuivat.
Herkällä oli sentään mieleni, ett'ei kaivannut muuta kuin sytyttämistä. Niin kutsuttiin minut naapuripitejään erääsen taloon puusepän työhön. Talonväki oli kaikki heränneitä ja pitivät kolmasti päivässä polvirukouksia. Veisasivat kauniita virsiä ja viettivät siveätä elämää. Kun vertasin itseäni heihin, niin jouduin syviin omantunnon tuskiin, sillä tunsin hurskasten rinnalla olevani kirouksen ja tuomion lapsi. Noin kuukauden päivät kesti sisässäni tuskia enkä voinut rukoillakaan, vaikka halusin.
Isäntä neuvoi minua uskomaan, mutt'ei sekään auttanut. Pelvon ja vapistuksen henki asui minussa kuin orjassa, jonka verestä ei ikinä pakene arkuus ja säikäykset, vaikka hän on vapaaksikin julistettu. Jotakin sellaista asuu syntisen ihmisen veressä läpi elämän. Ja ainoastaan siinä määrässä hän on rohkea, minkä verran hän on halvoista intohimoista ja tahallisesta pahuudesta vapaa.
Lopulta vaivuin suureen ilmiöön. Näin edessäni suuren tultasuitsevan Siinain vuoren ja sen yli synkän savupilven. Vuoren läpi aukeni luolapolku, jonka sisällä vartioitsi avokitainen, raivoisa jalopeura. Se reutoi ja pyrki repimään minut paloiksi. Mutta se oli kytketty kaulavitjoilla kallioon ja tempaistiin yhä takaisin.
Sitte näin suuren mustan kansanpaljouden tuomion edessä synkässä savussa ja sumussa. Itseni tunsin jumalattomien joukossa.
Läsnä-olijat kertoivat minun silloin olleeni sykkyrässä kuin kerä ja näyttäneen kasvoiltani kuin musta kekäle. Kovasti olin huutanut apua. Sitte selkenin.