— Mistä sitten muut ovat tulleet? kysyi rovasti.
— Ne ovat korkeilla isän varoilla pakkokyydissä koulutettuja ja ovat päässeet Siionin muurille makaamaan. Siinä venyvät kuin laiskat koirat suussa lihan kimpale, sill'aikaa kuin lampaat nääntyvät nälkään.
Kaksi kirkonmiestä kuunteli mitä lausuin ja toinen heistä kysyi: —
Vastaako Holpan Paavo puheestansa Kärejävaarassa, jos tarvitaan?
— Ei se kuulu Kärejävaaraan, sanoi rovasti ja näytti vihaiselta.
Sitten ilmoitti hän, että lähetyssaarnaaja oli jo matkustanut pois.
Minäkin jätin pappilan hyvästi.
Kuitenkin paloi kauan mieleni sitä lähetysmiestä tavata. Rupesin jo kuvittelemaan, että jos tekeytyisin mielivikaiseksi, että minut sitte kunnan puolesta lähetettäisiin Helsinkiin hullujen huoneesen. Ehkä edes siellä voisin seurustella sellaisen miehen kanssa. Henkeni halusi nousta, mutta kaipasin tarttuakseni näkyväistä oksaa, joka olis ylempänä itseäni, kuitenkin niin matalalla, että siihen ylettyisin.
Sillä välin oli hihhulisuus levinnyt kuin kulovalkea paikkakunnassa. Siihen oli jo vaimonikin liittynyt. Hän kuherteli ja kuherteli, että minäkin läksisin heidän kokouksiinsa. Niin seurasin hänen sekä muiden pyyntöjä ja menin yhtenä sunnuntai-iltana Pukinniemen hoviin. Siellä sikäläinen talousneiti Hanna selitti raamattua ja tarjosi synninpäästöä. Hän oli ihmeen sulopuheinen. Kiivaus ja hempeys värehti puhuessa hänen kasvoillaan. Hän kuvasi iloa ihastukseen, surua kyyneliin asti.
Kerran, kokouksen jälkeen, keskustelin hänen kanssaan kello 8:sta illalla kello 2:een yöllä. Se kuusi tuntia kului kuin pari minuuttia. Hän kuin minua nuhteli, niin tuntui kuin olisin mennyt pirstaleiksi. Mutta kun hän taas minua lempeästi rakenteli, niin tulin iloiseksi kuin hupsu, aivan kun hupsu. Hän hurmasi minut ja valloitti kerrassaan hihhulisuudelle, jonka edistämiseksi sitte parina vuonna olin valmis uhraamaan henkeni, ruumiini ja tavarani. Sen uskon siemenet liikkuivat kuin ilmassa ja tarttuivat kuin kesyttävä tauti ihmisiin ja vaikuttivat mielissä liikettä ja käymistä niinkuin hiiva juomaseossa. Jotakin juovuttavaa siitä valmistuikin, sillä tämäkin kunta hyllyi ja kuohui liikkeen voimasta. Alettiin ahkerammin lukea. Yksistään tähänkin pieneen kuntaan ostettiin silloin kolmekymmentä raamattua ja kaksitoista postillaa, muita kirjoja mainitsematta. Eikä virta vaan salokylissä kohissut, se pyörteili etupäässä kirkon ympärillä, vaikka papit sitä kylmästi kohtelivat.
Arkipäivinäkin kävelin talosta taloon kirja kainalossa. Selittelin raamattua ja pitelin herätyspuheita kansalle. Huoneet olivat nuijatut joukkoa täynnä, vieläpä yhtä paljon ikkunain ja ovien ulkopielissä kuin sisällä. Juomarit, tappelijat, irstaat ja muut pahantekijät liittyivät liikkeesen ja parantuivat elämässään. Rikokset tunnustettiin, petokset korvattiin ja moni varastettu tavara tuotiin takaisin. Mitkään vallat eivät olisi pystyneet kesyttämään niitä karkeita petoluonteita, joitten kynnet siinä virrassa sulivat. Sivistyneihin se virta vaan ei ylettynyt.
Sopu hallitsi ensi vuosina kokouksia. Niihin kokoontui puhujoita kaukaakin, Viipurista, Helsingistä ja Pohjanmaalta, eikä eripuran siemeniä kylvetty. Vasta kun Pietarista tuli muuan puhuja, niin sen kanssa jouduin kiistaan.
Siihen aikaan oli seuraamme yhtynyt eräs naapuripitejän mustalainen, joka tunnusti syntinsä ja sai synninpäästön. Hän hylkäsi kuleksivan markkinaelämän ja rupesi elämään nuhteettomasti työstään. Mutta hän oli elänyt jo monta vuotta vihkimättömässä aviossa, josta heillä oli useita lapsia. Pappikaan ei heitä vihkinyt, kun vaimo ei osannut lukea. Siitä valitti mies pahaa omaatuntoansa, että oli seurakunnan silmissä rikoksellinen. Sellaisessa tilassa kysyi hän seuralta neuvoa. Minä esittelin, että seura siunaisi heidän avioliittonsa ja päästäisi niin miehen omantunnon vapaaksi, koska rakkaus ja yhdyselämä oli heidät jo vihkinyt Jumalan edessä. Mutta Pietarin puhuja sitä vastusti ja hänen puolelleen kallistui koko seura. Se loukkasi mieltäni kovasti, että päätin siirtyä opettajasta oppivaiseksi ja annoin nuorempien selittää raamattua. Pysyin kuitenkin näkevänä silmänä seurassa ja iskin monesti kiinni selityksiin.