Pian tulivat he Kannusjärven kappelin kirkolle, jossa oli kestikievari. Siinä kerrottiin, että kappelin uudessa koulussa oli opettajan virka avoinna. Toivon kipuna alkoi matkustajamme rinnassa hehkua. Hän pysähtyi paikalle. — Voi sentään, jos Kehnosuon kylässä kerran kuultaisiin, että entinen Koiramäen Aatami, nykyinen hra Kehnolin, on virkamies ja opettaja Kannusjärven koulussa! ajatteli hän — Silloin, äiti vanhani, silloin, isä-Aatami, silloin täysikasvuinen vaimoväki Kehnosuon kylässä — mitä sanoisivat silloin!
Aatami teki käynnit ensin kirkkoherran ja sitten kaikkien kappelin herrojen luona. Hän kumarsi nöyrästi kaikkiin esityksiin ja vaatimuksiin; hän ei mitään vastustanut eikä hän vaatinutkaan muuta kuin virkaa ja palkkaa. Hän voitti. Hän valittiin Kannusjärven kouluun opettajaksi.
Siitä sanoman saatuaan, iloitsi koko Kehnosuon kylä.
Koulu avattiin juhlallisesti. Oppilaita virtaili kouluun.
Syyslukukauden kuluessa opittiin kappelissa vähittäin tuntemaan hra
Kehnolin'ia. Eräässä herrasseurassa annettiin nuoresta tulokkaasta
lausuntoja.
— Siveä ja nöyrä nuorukainen, tunnusti herra kirkkoherra.
— On osaavinaan uusia veisuja, muistutti herra kanttori.
— Muistaa koko almanakan ulkoa, tiesi herra henkiherra.
— Nöyrä kuin piiska, sydämellinen kuin nainen, naurahti herra nimismies.
— Sangen sopiva lapsille, ja nöyryydellä mies nousee, vakuutti herra komisarius, jonka tyttäret juuri olivat saapuvilla.
— Se on totta, säesti nuori kirjuri. — Ja joulun aatoksi olemme kaikki kutsutut herra Kehnolin'ia tervehtimään; hän on Aatami. Mutta miesparka vaan ei osaa ruotsia.