— Herra, joka ei osaa ruotsia! huudahti yhteen ääneen koko seurue.
— Nuori mies voipi oppia, kun hänellä on hyvä muisti, huomautti kirkkoherra.
— Niin, hänellä on hyvä muisti, hän voipi oppia, myönsivät muut.
— Jos hän ei ole riivattu fennomaani, teroitti herra kirkkoherra, joka oli kotoisin eteläiseltä Uusmaalta. — Mutta silloin — —!
— Mutta silloin! säestivät muut. Siihen päättyi herrojen keskustelu herra Kehnolin'ista.
Vaan toisia, päinvastaisia lauseita kuulutteli kansa eräänä pyhäaamuna kirkkomäellä:
— Ylpeä kuin Porin kerjäläinen on tuo kouluherra, ei tervehdystä vastaa, todisti joukosta eräs.
— Nokka pystyssä kuin almanakan tekijällä, tiesi toinen.
— Vino ja litteä kuin Anttilan muorin nuuskarasia, irvisti kolmas.
— On maar' hän suuri herrain ystävä, huomautti kappelin raatari.