— Vartioi tytärtäsi, eläkä minua syytä! tokaisi hän.
— Kiellä minkä kiellät, mutta löytyy se oikeus herroille niinkuin narrillekin! uhkasin minä.
— Koetapahan, niin saat vielä sakkoa! peloitti Konni.
Minä huomasin kaikesta, ett'en ollut rehellisen miehen kanssa tekemisissä. Verta vuotavin sydämmin ja halveksivasti silmäten jätin mokoman. Kiiruhdin sitte hoviherran itsensä luo. Hänelle vuodatin kaiken katkeruuteni. Sätin hänet maasta nousemattomaksi, ett'ei ollut vartioinut tytärtäni. Vedin huoneentaulusta esille kaikki isännän velvollisuudet palkollisia kohtaan. Sitten soimasin, että herrat kyllä omiaan hoivaavat, mutt'eivät välitä köyhän lapsesta, jalkaportaaksi hän joutaa.
Herra kuunteli hämmästyneenä ja asiasta tietämättä. Ilmaisi mielipahansa ja lupasi sitä nuorta herraa kuulustella.
Kuinka lieneekin kuulustellut, mutta ei siitä apua lähtenyt.
Kostonhenki heräsi silloin sisussani. Päätin turvautua maalliseen lakiin ja etsiä siltä oikeutta.
Tultiin Kärejävaaraan. Siellä kohtaisin ihmisiä, jotka minua vaan pilkkasivat, sanoivat että joutavista käräjöin. Olihan se "kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti", sanoi muuan kärejäkirjuri. Rupesin jo itsekin uskomaan itseäni hulluksi.
Tultiin oikeuden eteen. Tuomari kysyi minulta todistajoita. Kiihkossani en tullut edeltä ajatelleeksi, ett'en voinutkaan todistajilla näyttää syytöstäni oikeaksi. Ja viettelijän omatunto ei oikeuspaikallakaan pakoittanut häntä tunnustukseen.
Syyllinen vapautettiin ja lapseni sekä minä seisoimme ihmisten pilkkana. Eikä siinä kyllä. Minut tuomittiin hra Konnin kunnian loukkaamisesta 200 markan sakkoon tai varojen puutteessa 12 päiväksi vesileipävankeuteen. Lapseni kunnia ja maine ei oikeuden silmissä näyttänyt maksavan mitään.