No kaikkinakin päivinä
Maailmaan synnytään:
Ett' onni kääntää selkänsä,
Kun elää mielitään!
Näin kuului laulu ja tällaisena se kappelin kansassa kulki.
* * * * *
Vuodettaan vielä pehmitteli Aatami, kun eräänä aamuna ajoi postihevosella pihalle supiturkkinen uhkea matkustaja, joka kovasti tiukkasi nähdäkseen koulun hra opettajaa. Kiihkeästi paloi hänen silmänsä ja levottomin askelin seurasi hän ruokamuoria, joka hänet johti Aatamin sairasvuoteen luo.
— Ulos, sinä tuhma talonpojan vaimo! kiljasi hän ensi työkseen ruokamuorille, joka tahtoi hänelle selittää herransa tilaa. — Tahdon puhua ainoastaan herrasi kanssa.
Peljästyneenä väistyi vaimo tiehensä.
— Armahtakaa, hyvä herra, armahtakaa housutonta miestä! rukoili Aatami hypähtäen säikähtyneenä sängystään seisomaan. — Viatonna ja rahatonna seison tässä edessänne kuin palava kynttilä, armahtakaa!
— Suokaa anteeksi, siveä herra, että teitä häiritsen! Nimeni on parooni Farsson, Toivoniemen hovin haltija Uusinaan Elimäeltä. Olen kotimatkalla. Saanko tietää nimenne?
— Olenpa, armollinen parooni, Aadamsson Kehnolin — niin nimeni oikeastaan on.
Tämän lisäuudistuksen oli Aatami keksinyt nimellensä sitten kun hän alkoi perehtyä ruotsinkielessä.