— Oikein suloista! huudahti hra parooni. — Te osaatte ruotsia ja tahdotte puhua ainoastaan ruotsia. Te olette sivistynyt gentlemani. Teistä on huoli pidettävä. Teillä on hyvä tulevaisuus. Tämä tuhma kansa ei teitä ymmärrä, sen kuulin kyytimieheni kertomuksesta. Se rakkari!
— Niin oikein, tämä kansa ei ymmärrä minua. — Vaan suottehan anteiksi, jos ma pistän tuolta naulalta housut jalkaani.
— Oikein, siveä herra, te teette oikein. Ja rohkenenpa teille tarjota paremman paikan. Tämä paikka ei ole teille sovelias. Olen rakentanut koulun. Te tulette siihen opettajaksi. Te opetatte nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Kansa on uppiniskainen!
— Niin oikein, uppiniskainen on tämä kansa, joka ei tuo lapsiansa kouluun.
— Oikein, siveä herra, te puhutte oikein. Kansa tarvitsee kovaa kuria. Mutta minun sanani täyttää koulunne oppilailla, minun sanani, huomaattekos!
— Teidän sananne, armollinen parooni, on voimakas sana. — Vaan suottehan mun tarjota lasin pukkiolutta, oikein hyvää pukkiolutta? kysyi Aatami virinneestä toivosta hilpeänä. Ja ennenkuin parooni ennättikään vastata, oli hän jo juossut ruokamummon luo.
— Tämä nöyrä ja siveä nuorukainen, tämä on oikea esimerkki uppiniskaiselle kansalle. Ja sisäneitseeni, joka nyt mun tähteni epätoivossa itkee, hänkin iloita saapi, iloita tuosta sulhon heilakkeesta, jonka hälle lahjoitan. Tuollapa hän tulla ketkuttaa. Semmoisia miehiä tarvitsemme.
Näin lateli itsekseen parooni. Aatami saapui.
— Tässä, armollinen parooni, ruskeata, kuohaisaa pukkiolutta, oikein hyvää.
— Te teette oikein, siveä herra, sillä matkustajalla on ankara jano.
Skål, hra Adamsson! Te tulette onnelliseksi. Te voitte heti rakentaa
avioelämän. Minä olen teille valmistanut kaikki. Te olette tervetullut.
Mutta te tahdotte puhua ainoastaan ruotsia!