— Nöyrin palvelijanne Adamsson-Kehnolin puhuu ainoastaan ruotsia, kumarsi Aatami.
— Oikein suloista! Se sopii gentlemanille. Nyt jäätte hyvästi. Pian seuraatte jäljessä. Pian tapaamme. Jätän teille adressini. Te olette tervetullut. Teillä on hyvä tulevaisuus.
Parooni Farsson otti hyvästit. Seitsemän kertaa kumarsi häntä Aatami. Vieraan mentyä seisoi hän vielä tuokion aikaa lakitonna pihalla. Hän oli jälleen terve ja onnellinen. Hän iloitsi toivossa.
— Piti, piti! sanon teille, Kannusjärven kappelin neitseet ja herrat; sillä osaanpa nyt ruotsia ja olen gentlemani. Virka. Avioelämä. Hyvä tulevaisuus. — Enpä tosiaan enää olekaan Koiramäen Aatami, sitä en ole!
* * * * *
Viikon päivät oli Aatami asustanut uudessa virkapaikassaan, kun hän jo rakastui silmittömästi. Kului kuukaus, niin oli hän jo kihloissa paroonin fiinin sisäneitseen kanssa. — Kuka neitsyt ei mieltyisi nuoreen gentlemaniin, joka puhuu ruotsia ja jolla on virka! — Mehevä ja tuores, kuin hänen ensimäinenkin rakkautensa esine, oli hänen sydämensä nykyinen morsian, joka tahtoi puhua ainoastaan ruotsia.
Keväällä juotiin ja tanssittiin häät ja seuraavaksi jouluksi lisäsi
Aatamin perhe yhdellä tulokkaalla Suomen ruotsalaista herrasväkeä.
Tähän loppuukin tarina tämän pienen lisäpuron juoksusta maamme ruotsinkieliseen sivistysvirtaan. Tämä matala puronen luikerteli pitkin olojen epäkohtia, joista kuvia omistaen muodostui sen luonne, joka vuorostaan määräsi purosen kohtalot.