* * * * *
Mutta turhaa on tarjota suurelle yleisölle aatteita ja ihanteita muuten kuin leipään tai lempeen sekoitettuina — sen ovat sanomalehtimiehet oivaltaneet. Ennen kaikkea he, joko suoraan tai välillisesti, tarjoavat lukijoilleen tietoja elinkeinojen aloilta. Karjanhoitaja ja maanviljelijä, käsityöläinen ja kauppias, pappi ja muu virkamies — kaikki tapaavat sanomalehdistä jotain oman ammattinsa alalta, jollei muuta niin toimi- ja virkailmoituksia, osto- tai myöntitarjouksia, tietoja uusista yrityksistä, töistä ja keksinnöistä. Ne koskevat lukijan toimeentuloa, virittävät mieltä ja ajavat liikkeelle, vievät kulkuneuvoihin, sodan ja rauhan sanomiin. Likeltä niitä koskevat yhteiskunnalliset ja valtiolliset kysymykset sekä suhteemme muihin maihin ja kansoihin. Eikä tästä sitten ole pitkä hyppäys veljeyteen — ihmisyyteen — ihanteihin, joihin jokapäiväisen leipäpuun latva pyrkii. Näiltä kaikilta aloilta sanomalehti sopivassa muodossa tarjoaa yleisölle kohtuullisia päiväannoksia; kukin nauttikoon sulatusvoimiensa mukaan. Se lukijoita miellyttää, kevyt kirjoitustapa, kevyt lehti, jota voipi lukea missä ja milloin sattuu: työn lomassa, ruokaillessakin, nojatuolissa, levolle käydessä tai ennen nousua, kuinka kulloinkin sopii.
Kirjallisuus, johon on niin paljon jokapäiväistä leipää sekoitettu, muuttuu helposti jokapäiväiseksi tarpeeksi ja liittyy välittömästi kansalaisten ruokahaluun, niinkuin sanomalehdistä tiedetään. Se on kuin uusi ruokalaji, joka on valloittanut yleisen maun ja johtaa sitä senvuoksi että yleinen makuaisti sen itse on luonut. Siinä syy miksi kaikki ihmiset niin helposti tottuvat sanomalehtiin ja sitten yhä kaipaavat niitä. Ne leviävät kaikkialle missä lukea osataan ja likentävät kaikki ihmiset toisiinsa. Vasta sanomalehdet ovat sanan uudenaikaisessa merkityksessä luoneet ihmiskunnan. Höyry ja sähkö ovat niillä olleet apuna.
Sillä ilman yhteistunnetta ei ole mitään vapaita yhdyskuntia, ainoastaan yksityisiä ihmisiä, satunnaisia ryhmiä tai pakon paimentamia laumoja. Vasta sanomalehdet ovat kehittäneet laveammalle levinneen yhteistunnon, ensin kansakunnallisen, sitten kansainvälisen. Se on suuri teko ja senvuoksi sanomalehdillä on oikeus kaikilta tahoilta toivoa suurta myötätuntoisuutta. Kaikki valistuneet valtiot ja kansat meidän aikana rientävätkin niitä tukemaan ja kannattamaan: vapauksia, helpotuksia ja etuja suoden; lukuisasti niitä tilaten ja niiden välityksellä ajan kysymyksistä keskustellen. Sillä nehän edustavat julkisesti toimivaa päivän sanaa, yhtä välttämätöntä kuin keskustelu ostajan ja myöjän, työn kysyjän ja työn antajan välillä. Jos sananvapaus ehkäistään, niin terve toimellisuuskin pysähtyy ja yleinen edistys rupeaa ontumaan, kunnes elämä kaikissa muodoissaan kangistuu, höyry- ja sähkövauhti muuttuu vanhaksi konkarikuluksi ja sitäkin kehnommaksi. Ja jokapäiväinen leipämme — kadottaa sielunsa.
Ainoastaan valtiollisesti ja henkisesti alaikäiset ihmiset vihaavat julkista sanaa. Mutta onneksi on itse leipäkysymys kuolematon maailmanvalta. Ja nykyaikana se ei voi menestyä ilman sielua, sanomalehtiä. Siksi nämä kuristettuinakin korajavat, murhattuinakin ne kummittelevat, kunnes tuulet vapaata kevättä kantavat ja uusi päivä uusia lehtiä aukoo julki.
Onko oikeus ja rauha maassa? Missä työtä, missä leipää? Nämä ovat joka-aikaisia kysymyksiä joka maassa ja näistä juoksee satoja muita. Miljoonat itsetietoiset ihmiset odottavat sanomalehdiltä vastauksia, selvityksiä ja uusia näköaloja uusille yrityksille. Ne ovat kysymyksiä, jotka tasaisen edistyksen nimessä vaativat julkista keskustelua, ellei tahdota häiriötä, tuskallista epäluuloa ja väkivallan tekoja kypsyttää. Voisimme sanoa, että sanomalehdet edistävät säännöllistä verenkulkua yhteiskunnassa ja valtioruumiissa. Ne eivät ole erehtymättömiä enemmän kuin niiden toimittajatkaan, mutta niiden toiminta liikkuu julkisen päivän valossa ja on siis jokaisen kansalaisen arvosteltavissa. Sanomalehdistö puoluevärineen muodostaa kuin monitahkoisen kristallin, jonka välityksellä mitä erilaisimmat mielipiteet pääsevät julki, eri näkökannat leviävät lukijan harkittaviksi. Näin tavoin vääryys on helpommin vältettävissä, erhetys keveämmin korjattavissa. Yleisön arvosteluoikeus tekee sen osalliseksi asiain kehittämiseen, herättäen siinä harrastusta ja vastuunalaisuuden tunnetta, mutta myöskin suurempaa tyytymystä tuloksiin.
Näin ovat sanomalehdet — vapaat sanomalehdet — aikain kuluessa kehittyneet keskustelukentiksi, taistelutantereiksi kansojen sisäisiä ja ulkosotia ratkaistessa. Siinä ne suorittavat korkeinta kutsumustansa ja ovat ainoat sivistyneitten kansojen arvon mukaiset sotakentät — niinkauan kuin sivistyksen merkkinä pidetään oikeamielisyyttä ja ihmisyyttä eikä mielivaltaa ja sortoa. Nykyaika himmentää toivomme, mutta sittenkin sanomalehdet työskentelevät humaanisempaa tulevaisuutta jouduttaaksensa. Valistuneen maailman myötävaikutus seuraa niitä.
Ja niiden elinvoima on kasvava, välitön vuorovaikutus yhä uudistuva yleisön kanssa.
Ne elävät, koska niitä tarvitaan niinkauan kuin sivistyneitä yhteiskuntia, jotka yhteistoimintaa harrastavat.
Ne elävät, että tulevaisuuden ylevimmät voitot saavutettaisiin.