Tätä nykyä virkistää karjanhoitoa meijeriaatteet, uusi aate sekin.
Uudet ammatti-aatteet ne synnyttävät liikealallakin uusia teollisuuden lajeja, liikeneuvoja, tuonti- ja vientitavaroita.
Kansallis-osakepankki, kansanpankki, postisäästöpankki — mitä nekään aluksi olivat muuta kuin uusia aatteita. Nyt ne vaikuttavat käytännössä.
Jokainen uusi keksintö on ensin ollut uusi aate.
Eikä ne uudet aatteet ammatinkaan alalla ole pelkkiä turhuuksia ja muodin oikkuja. Ne pelastavat ammatinharjoittajan mielen puutumasta. Kun yksitoikkoinen samanmuotoisuus tekee ihmisestä helposti koneen, niin uusi kuosi, uusi malli, uusi keksintö, uusi aate herättää taas ymmärryksen vireille ja panee hengen palkeet lietsomaan. Niin kehittyy työntekijäin henkiset lahjat niissäkin ammattipiireissä, missä hänellä näihin asti tuskin usein on ollut muuta kasvatusta kuin jokapäiväinen ruumiillinen työ. Mitä enemmän maan taloudellinen tila vaurastuu, sitä enemmän tarvitaan uusia aatteita tätä aineellista varallisuutta henkisesti siementämään. Mitä enemmän yleinen opetus herättää ja työntää liikkeelle kansan henkisiä voimia sitä enemmän kansa kaipaa toimeentempaavia kysymyksiä, siis uusia aatteita, jotka antavat sen elämälle tuoretta sisällystä, ettei tieto jää kilisemään tyhjänä koruna ilman elinvoimaista mehua.
* * * * *
Uusien aatteitten voittoa saamme kiittää siitä edistyksestä, minkä maamme viimeisten vuosikymmenten kuluessa on tehnyt. Maamme nykyinen kansakoululaitos, sekin oli ensin vaan uusi, suuri aate, joka aluksi tuskin oli lämmittänyt muuta kuin yhden miehen, Uno Cygnaeuksen. Nyt se aate on kohta vallannut koko kansan ja tuntuu tuskin enään uudelta. Nykyinen kunnallishallitus, joka niin paljon on kehittänyt kansamme itsehallintoa, sekin oli muutama vuosikymmen sitten noita uusia aatteita, joita vastustajat ilmestyessä tavallisesti niin vaarallisiksi huutavat, että luulisi maailman palavan. Mutta päästäkseni pitkistä luettelemisista, mainitsen ainoastaan voimakkaimman myöhemmistä uusista aatteista, kansallisuus-aatteen, joka on herättänyt kansat penkomaan oman henkensä peltoa ja etsimään kaiken edistymisensä ehdot omasta itsestään. Ulkomaalta on sekin aate meillä saanut sysäyksensä. Mutta kun Arwidssonit ja Snellmanit täällä ensi kertoja kohottelivat suomalaisen kansallisuuden lippua, pidettiin heitä maan kauhuna ja kansan villitsijöinä. Aate oli uusi. Mutta nyt se on voitolla ja kansalliskeväämme lehden puhkeamisen aika on pian menneillään: "kansamme kieli on katkaissut kapalovyönsä". Se on lause, joka on muuttunut melkein sananparreksi. Ja täydellä syyllä. Sillä ainoastaan siellä täällä takapajulaisten luona vielä kansallistunne kituu, niinkuin lehti puuhun puhkeaa vasta myöhemmin alavilla soilla ja rimpimailla. Ne linnut, jotka siellä syntyvät, laulavat kaiken ikänsä yksinäistä virttä: puu lehteen, puu lehteen! Mutta se sukupolvi, joka on syntynyt täyteen kansalliskevääsen, on kuin ne linnut, jotka ovat syntyneet täyteen lehteen ja kaivaten laulavat: lehti on puussa, lehti on puussa! — kukkia, hedelmiä, vapautta!
Siihen väliin kirkaisee suokurppa: Eipäs! kuin: puu lehteen, puu lehteen!
Kummatkin ovat näkökannaltaan oikeassa. Aivan oikein huutaa kurppa lehteä puuhun niinkauan kuin suolla puut eivät vielä ole täydessä lehdessä. Toisaalta aivan oikein toivovat nuo toiset linnut kukkia, hedelmiä, vapautta, koska he näkevät keväänsä sillä tasalla, ja osaavat kumminkin antaa lehdellekin arvonsa.
Kumpikin laulaa saman kevään luontoa ja kuitenkin äkäilevät toisilleen!