Reetta. Voi sinuas kavala maailma!
Jaakko. Kavala on maailma kuin kaalin lehti, muoriseni.
Sere. Voi sinuas joutsenvalkoinen petturi!
Simo. Himojen ahnas kieli nuolaisi hänen elämänsä ytimen; siinä onnettomuuden alkujuuri, sanoi mun isäni.
Jaakko. Sinä, nuorimies, ankarasti tuomitset viisautta.
Reetta. Mutta kuollutpa on nyt Yölenius, Jaakkoseni.
Sere. Jospa eläiskin, kas silloin!
Jaakko. Silloin söisimme rauhan leipää kohisevan viinapannun ääressä. Ryyppien maistelisimme silloin pannun suonista vuotavaa viinahunajaa. Riemulla kuuntelisimme jylhän metsän rinnasta raikuvaa yörastaan rauhaisaa laulun kiherrystä.
Simo. Vaan olipa aika visapahka se mies.
Jaakko. Eipä unhoita hän käydä haudastakin viinakoppia kurkistamassa. Luulenpa merkitsevän hyvää, kun sen pojan haamun näit. Vaara on kaukana!