Sere. Ah sitä karvautta! Onpa kuin tulisesta koskesta ammennettua. Tuossa, äitini!
Reetta. Ahha! Mutta tähän kuohuvaan tulijuomaan onkin monta karvasta, voimakasta alkuainetta sulanut:
Kuminat ja kanelit,
Suolat, turkin pippurit,
Hometta ja kalkkia,
Rahtu vasken ruostetta,
Siihen voima suuruksen —
Siit' on neste vaahtoinen!
Jaakko. Voimaa, väkevyyttä ja tulta uhkuu tämä juoma, sitä ei voi kieltää. Koukkaanpa tuosta ja alas valutan. Näetkö sitä hopea-virran kuohua, sitä kuun valossa välmehtivää ja sakkana kuplehtivaa vaahtokoskea, joka edessänne suhisee ja sohisee!
Sere. Se on hirmuinen kurimuspyörre, isäni.
Simo. Se uhkaa meidät alas niellä kurkkunsa laveasta kitaportista.
Reetta. Ja upottaa synkeään syvyyteensä.
Jaakko. Ja nostaa korkean taivaan hopeahattaroihin, sanokaa, te tyhmät tomppelit!
Simo. Jopa alkaa hieman läikkyä mun pääni. Ah, nyt muistan tämän juhlahetken korkean tarkoituksen. Nyt, vaari — minä sanon appi-vaarini — nyt mun ja Seren tulee tietää mitkä kappaleet meitä yhdistää ja sitoo rakkaudella toisiimme.
Jaakko. Mitkä luontokappaleetko?