Sere. Hän tahtoo kysyä, mitkä välikappaleet meitä kehoittavat naimisiin.
Jaakko. Tietysti ensiksi me vanhempanne, jotka käskemme, toiseksi pappi, joka vihkii, ja kolmanneksi sormus, joka sitoo kuin rautavanne viinatynnyrin kimmit — siinä kehoitus kolminkertainen!
Reetta. Niin, Jaakko ja minä Reetta kehoitamme teitä naimisiin.
Simo. Minä kysyn minkä perinnön appeni lupaa Serelle?
Jaakko. Kaikki, kaikki kauhasta lusikkaan ovat Seren, mun ainokaiseni perintö. Se onkin tyttö, joka puikahtaa vaikka neulan silmästä läpi!
Reetta. Saat siitä, Simo, itsellesi vaimon sorean kuin hanhen pojan.
Jaakko. Annanpa hälle, paitse kaikenlaista kamsua ja kapiota, kymmenen suurta konttipulloa, tämän isältäni perityn suuren kattilan ja tuon kenokaulan viinapannun hattuineen, piippuineen — joka tuolla tulen sylissä nyt ropajaa — ne kaikki sille tyttöripsulle annan!
Simo. Tyttöripsuko? Sitä nimeä en morsiamelleni suvaitse!
Sulhoansa kaulaili tyttö nyt ihastuksella.
Sere. Voi sua rakas kullan mykyrä!