Jaakko. Tuo viinapannu kantaakin hedelmiä suvet ja talvet. Se on semmoinen musta vaskikukko, joka munii sekä laulaa. Ei se olekaan mikään aapiskukko. Mutta muista, Simo, suojella haukan kynsistä tuota vainottua lintuparkaa!
Simo. Se on tietty — ja tätä kainaloistani kanaa!
Reetta. Nytpä kätenne kuin kultavyöt kiertyvät toistenne hopeisille kauloille. Tämä on ihana hetki, nouskaamme ja riemuitkaamme!
Simo. Laulakaamme!
Sere. Tanssikaamme kuin survijaiset kesä-illoin lämpimällä karjapihalla!
Reetta. Heittäkää vaan te nuoret vasikat kippaa, että pyöreät kantapäänne vilskuu!
Sere. Vaan kerranpa tässä laaksossa, näiden naavapartaisten kuusten varjossa minä Simoni kanssa pehentelen kuin joulupahnoilla.
Simo. Onko myöskin tämä korven havuseinäinen sydänkarsina meidän?
Jaakko. Teidän ovat nämä: — nuo tuuheat noreaoksaiset kuuset harmaine partoineen, nuo näppärät närekuuset; loriseva lähde korven kainalossa, pehmeä sammal ja koko tämä maa on teidän.
Simo. Ah tätä huumaavata onnea!