Jaakko. Tuopas, Reetta, mulle tuolta kuusten harmaita naavoja!
Reetta riipi nyt kuusista naavoja ja asetteli niitä Jaakon leukaan.
Reetta. Kun tämä vaan ei olis syntinen leikki.
Jaakko. Elä sinä, Reetta, vapise ja napise, vaan pidätä lujasti sitä parran töyhtöä, sinä mun kuninkaallinen puolisoni! — Lausupa nyt, Simo!
Simo. Onpa, hiisi nielköön, kuin itse metsän havuhattuinen herra!
Jaakko. Havuja! Sere, kanna havuja tuolta kuusten riippuvista oksista mun päähäni ruhtinaalliseksi kuningaskruunuksi! Kiiruhda, sinä suloinen rinsessa! — Riisu sukkanauhasi, Reetta, ja sido kiinni tämä hallava partani. Vammustakaa tätä korskeata metsän kuningasta!
Joutuen riensi nyt Sere havun noutohon, Reettakin riisui sukkanauhansa, vaan sill'aikaa tupsahti parta Jaakon leuasta maahan.
Jaakko. Voi sua, kömpelö kuningatar! — Nosta, Simo, sinä mun perintörinssini, nosta ja pidä tuota partaa!
Simo sovitteli parran Jaakon leukaan, johon sen Reetta sukkanauhallaan siteli. Niinikään uhrasi hän toisen sukkanauhansa havunipulle, joka Jaakon kuninkaalliselta päälaelta korkeni.
Sere. Voi kuin kummasti konua on tämä ruhtinasten maailma! Kaikki olemme muuttuneet; tuskinpa enään itseäni tunnen. Ja isäni — hän nyt on rovea kuningas!