Vanhat kuuset, korkeat koivut ja haavat kohosivat kankaalla vanhan pappilan puutarhassa. Haaraili siellä myöskin usea rivi marjapensaita sekä yleni joukko omena- ja kirsikkapuita, seurustellen pensailevien sireenien keralla. Puutarhasta alempana aukeni pappilan vihanta viljapelto, jonka alla harmaa joki kiiruhti yhtymistänsä läheiseen valtavirtaan. Kautta kankaan yläosan, kivenheitolla pappilasta, kulki pohjasta etelään maantie ohi kanttorin puustellin ja pappilan torppien, sivu vanhan puukirkon ja kirkkomaan alas kirkonkylään. Kaikkialla aukeni laaja vainio, jota sekapuinen metsä etäisyydessä kehysti; ainoastaan lännessä oli härkinmännikkö lähempänä pappilaa.
Pappilan pihalla yleni paitse suurempaa päärakennusta toinen pienempikin. Se sisälsi useita väensuojia sekä toisessa päässään virkahuoneen ja kaksi kammaria, joissa nuori apulainen asusteli.
Mutta tällä kertaa istui hän puutarhan keväisessä luonnossa. Kuusien ja lehtipuiden vaiheella siellä sijaitsi pöytä lavitsojen välissä. Pöydän ääressä tutkaili siellä nuori pappi tulevan saarnansa aineksia. Hän oli päättänyt puhua kauneudesta ja vapaudesta — harvinainen saarnan aine siihen aikaan. Hänellä oli kaksi johtolausetta, joiden pätevyyttä hän nyt punnitsi.
"Etsikäät ennen kaikkea sisällistä hengen kauneutta, joka teissä kukkii rakkauden töiden kautta ja hedelmöitsee niiden seurauksissa!"
Täytyneehän tämän pitää ryhtinsä. Rakkaus on kauneuden henki ja kauneus rakkauden ruumis, toista ei ilman toista. Mutta sisällinen on ulkonaisen perustus ja perustus on ensin laskettava.
Kauniisti hymyilee kukka, kauniisti tuikkaa tähti, kauniisti livertää lintu, kauneutta säteilee koko luotu maailma sentähden, että siitä huokuu, hengittää, hehkuu Jumalan rakkaus. Eivätkö samat iankaikkisen säteet voisi ilmestyä tuhatkauneuksina ihmishengessä, tuossa luodun maailman kuvastimessa? Niin, miksi eivät voisi, kun kuvastin vaan on valmis hiottavaksi ja puhdistettavaksi. Mutta toinen osa:
"Etsikäät sisällistä vapautta totuuden palveluksessa, niin vapauden ulkonaiset esteet raukeavat kuin poltetut nuorat", jatkoi apulainen. "Jospa koko kansani tätä tottelis! Vapaus on tarpeellinen määrä raitista ilmaa. Raitis ilma lisää voimia ja eloisuutta. Mutta totuus on raitista ilmaa hengenmaailmassa. Joka vaeltaa totuudessa, sitä ei kahlehdi kuolemakaan ja elämä on hänelle voittoretki kuolemattomuuteen. Sisällinen vapaus kukistaa ulkonaisetkin kahleet. Totuuden tulessa palaa vääryyden ansat."
Tällaisissa aatosten pinteissä haaveksi nuori pappi puutarhassa kun yht'äkkiä alkoi läheisellä oksalla livertää peippo ja samaan aikaan kohosi vainiolta taivaan kupua kohden leivo. Sinne kallistui nyt nuoren miehen korva ja hänen henkensä taivaalla leijui outoja aavistuksia, semmoisia kuin ainoastaan kevät herättää nuoren keväisessä hengessä.
Hiirenkorvalle oli jo puhjennut puissa ja pensaissa lehti, ja helakan vihreänä nousi ruohontutkain nurmesta. Niin tuntui kuin olisi tohissut luonnon kohoelevassa rinnassa elämän voima. Kevät huokui kuin onnestaan uneksinut, heräämään herttova impi, jonka silmiä aamunsäteet aukovat kiiruhtaen nukkunutta pukeumaan morsiameksi.
— Oi tätä temppeliä, jossa iankaikkisesti uutena sointuu iankaikkisen sana! lausahti haltioissaan innostunut pappi. — Mitä on saarnani sen rinnalla mitä opetetaan luonnon suuressa temppelissä, jonka jumalallisia aarteita ihmiskunnan suurin mestarikin on meille tulkinnut! Mutta ihmisten sydämet ovat suljetut. Sentähden onkin asiani avata sokeain silmiä ja kuurojen korvia näkemään ja kuulemaan Jumalan ihmeitä luonnossa, ihmiselämässä ja taiteessa. Taiteessa! Sanoinko taiteessa? Kuinka moni tunnustaa sitä? Ja kuitenkin, kuinka yleviä hetkiä olen nauttinut taiteen temppelissä. Mutta onhan ihmisiä, jotka eivät voi eroittaa jalokiveä hiekanjyvien seasta. Toiset tuomitsevat viinit yleensä sentähden, että niihin joskus on sekoitettu sopimattomia aineksia. Sitten olisi koko kirkkokin hyljättävä sentähden, että sen oppiin aikoinaan oli ja vieläkin on sekoitettu ääretön joukko väärennyksiä. Ei! Minä kieltäisin sisällykseni totuuden, jos en tunnustaisi, että Jumalan kasvot loistavat ja Hänen kielensä puhuu rehellisille sydämille yhtä usein taiteen ja luonnon temppelissä kuin rukoushuoneessakin. Silloin kajahti vainiolta kyntömiehen laulu: