Lopuksi lauloivat kanttorin kanssa pappilan neidet vielä kauniin virren — minustakin se kuului kauniilta — sitten jätettiin siksi kertaa hyvästi. Joka sunnuntai-iltapuoli jatkettiin sittemmin pappilassa lauluharjoituksia.
Veljensä, ylioppilaan, kautta hankkivat pappilan neidet pääkaupungista lauluihin sanoja sekä nuotteja. Niiden joukosta muistan minä erittäinkin Maammelaulun sekä Savolaisen laulun. Olihan juuri samana vuonna ilmestynyt A. Oksasen Säkenet, joissa kansa tunsi oman henkensä liedestä lähteneitä kypeniä, jotka hehkuvina palasivat saman hengen sytykkeiksi ja herätteiksi. Minä muistan, miten sydämellisellä hartaudella nämä kansallisen hengen huomenlaulut silloin omistettiin. Häähuoneesensa heräävä morsian oli Suomi silloin.
Sittemmin kaikui kirkonmenoissa ylevästi sekaääninen laulu. Kujilta ja vainioilta hävisi vähittäin siveiden laulujen tieltä rekivirsien renkutus. Ja kyläkunnissa yhtyivät usein nuoret keskenään lauluharjoituksiin, joita vanhempi väki mielihyvillään kuunteli. Vielä samana sunnuntai-iltana, laulukoetuksien jälkeen, meni apulainen neitien ja kanttorin keralla tutustumaan kyläkunnan hartauskokoukseen. Kokous oli tällä kertaa pitejän raatarin luona ja väkeä oli siellä tuvan täydeltä. Pöydän päässä, kynttiläparin himmeässä valossa istui keski-ikäinen mies Raamatun ja J. Wegeliuksen postillan ääressä ja piti puhetta. Arvokkaan näköinen oli tämä kunnioitettu pitejän mestari. Hiljainen, vakava hartaus vallitsi huoneessa. Aluksi joutui kokousväki hämilleen vierasten tulosta. Olihan apulaisen tulo aivan odottamatonta, kun ei kirkkoherrakaan koskaan tällaisista kokouksista välittänyt. Kohteliaasti tarjosi kuitenkin isäntä tulijoille pöydän takana istuinta.
Paljon keskusteltiin sitten illan kuluessa uskonnollisista asioista. Lopuksi esitteli apulainen pyhäkoulu-hankkeensa. Hän kysyi tahtoiko raatari kristillisestä rakkaudesta ruveta kyläkunnassaan sellaisen koulun opettajaksi. Lapsien kanssa luettaisiin ja tutkisteltaisiin siellä pyhäpäivän teksti ja lopuksi toimitettaisiin lapsille muutakin miellyttävää ja hyödyllistä lukemista. Nöyrästi ja vajavuuttansa valittaen suostui raatari ehdotukseen, varsinkin kun apulainen lupasi auttaa asian alkuun ja käydä usein koulua katsomassa.
Hartauskokouksen alussa ja lopussa laulettiin joku virren värssy sekä pidettiin polvirukoukset.
Kokouksen jäsenet iloitsivat apulaisen läsnäolosta ja apulainenkin lähti kokouksesta tyytyväisenä: hän oli siellä nähnyt koolla joukon vilpittömiä ihmisiä, jotka näyttivät ainakin suvaitsevan hänenkin harrastuksiansa.
Niin perusteli apulainen kautta pitejän pyhäkouluja, joihin hankittiin opettajat kyläkuntien etevimmistä lukumiehistä. Sellaisissa kouluissa istuttiin tavallisesti joko pöydän ympärillä taikka seiniä vasten lavitsoilla. Ihanana säilyy muistossani erään sunnuntain iltapuoli, jolloin nuori apulainen astui ensikerran kouluumme. Hän näytti niin lempeältä ja rakastavalta. Hän selitti meille luetun sisällystä ja kyseli meiltä. Lopuksi piti hän rukouksen ja silloin kuulin ensikerran puhuteltavan Jumalaa isänmaan ja kansan puolesta. Tätä muistellessani heltyy mieleni useasti vieläkin.
Sen jälkeen noudatti pyhäkoulun opettajammekin rukouksissaan nuoren pappimme esimerkkiä.
Apulaisen ehdotuksesta kokosimme sitten vapaaehtoisilla lahjoilla keskuudessamme rahoja, joilla meille tilattiin senaikuiset lastenlehdet, Lasten Suometar ja Varpunen. Niitä luettiin pyhäkoulussa lopputyöksi ja niiden kautta edistyi enin yleinen lukuhalu.
Näihin aikoihin alkoi usea pitejäläisemme tilata kotiinsakin sanomalehtiä.