— Niin, jatkoi Heleena vuodattaen kyyneliä, — ja olen sen tunnustanut isälleni.
— Sairaalle, kuolevalle isällenne! Minä en ymmärrä teitä, kummasteli pappi.
— Isäni joutui raivoon. Hän, joka ei kuukausiin ole jaksanut kohota vuoteeltaan, nousi kun tenhottu seisalleen, huutaen: "ei koskaan, ei koskaan saa kanttori tytärtäni!" Sitten vaipui hän hervakkana, melkein tainnoksissa tilalleen.
Kanttorin mainitseminen päästi apulaisen pälkähästä. Hän käsitti nyt koko pulman. Hän asettui tyyntyneenä pöytänsä ääreen ja jatkoi:
— Isänne ei siis suostu antamaan teitä kanttorille?
— Ei. Ja kuitenkin minä rakastan häntä, olen jo kauan rakastanut. Ja rakkauteni on nyt rikos — sitä en ennen käsittänyt.
— Epäilemättä nytkin käsitätte isäänne väärin. Rakkautta ei hän voi kieltää enemmin kuin kukan puhjentaa tahi luonnon heräämistä keväällä. Varmaankin tarkoittaa hänen kieltonsa jotakin muuta.
— Tiedän kyllä isäni syyt, selitti Heleena. — Sellainen "muuta" on juuri säätyeroitus, jota isäni kannattaa, mutta jota minä en voi käsittää tarpeelliseksi. Kun olen käynyt hartauskokouksissa ja lähestynyt siellä yhdessä Jumalaa, ei ole koskaan johtunut mieleeni, että olisin parempi kuin muut ihmiset. Mutta mihin minulla ei ole oikeutta Jumalan edessä, sitä vaatisin väärin ihmistenkin kesken, sillä olenhan joka hetki, yhtä hyvin kuin rukoushetkinä, Jumalan nähtävissä.
— Te puhelette ihmeesti oikein, vakuutti apulainen. — Jumalakin rakastaa veljeyttä. Sentähden tahtoo hän kaikkia ihmisiä kaltaisikseen, yhtä täydellisiksi kuin täydellisten esikoinen. Kaikki olemme yhtä ylhäistä sukua, sentähden pitää kaikkien kohota Jumalan pojiksi ja tyttäriksi. Jumala tahtoo valaa olentonsa täydellisyyden ihmisiin, että ihmiset Hänen kanssansa voisivat nauttia samaa onnea, kunniaa ja valtaa. Mutta temppeliin, josta tahdotaan tuolla saavuttaa huippu, pitää täällä laskettaman perustus. Ja veljeys tuolla ylhäällä saavutetaan nöyryyden ja veljellisen rakkauden kautta täällä alhaalla, jossa kaikki olemme keskenkasvuisia, vaikka kaikkien velvollisuus on pyrkiä täyttämään mittaa.
— Te voitte olla oikeassa ja varmaan olettekin. Mutta isäni mielestä pitäisi minun ylkäni oleman vähintään hänen virkaisensa mies. Muuten hän ei suostu.