SIGRID (huomaa paperilipun, jonka Daniel Hjort oli kätkenyt Maariankuvan ääreen).
Kah! mit on tuo?
DANIEL HJORT.
Ah! hän sen huomaa!
SIGRID.
Mulle.
Käs'-alan tunnen. Ah! sen sisällyksen
Min' arvaan.
DANIEL HJORT.
Sigrid!
KATRI (itsekseen).
Tuota rakastaa hän.
Jos täällä hälle onni koittaa, salaa
Ja outona, kuin tulin, hautaan lähden.