Voi, jos tuskaa toivotonta
On rintas tuntenut ja sentään petät
Sydäntäin tyhjää valhetoiveilla!
KATRI.
En petä, jos et sinä vaan mua petä.
Mut ennenkuin mä mitään lausun, vastaa,
Sä rohkenetko kaikki hyljätä,
Jot' ennen kunnioitit, unheen yöhön
Kaikk' upottaa, jot' ennen rakastit.
DANIEL HJORT.
Sä kysyt, rohkenenko. Rohkeutt'
Ei tarve, kun ei taistelua löydy;
Täss' edessäsi sydämen näät vaan,
Jok' ystävyyttä, helleytt' ei tunne,
Jok' iän kaiken janonnut on hiukan
Vaan rakkautta, mut ei sitä saanut,
Jok', yksin jäänynnä kuin linnunpoika
Luodolle autiolle, riutuu pois
Ikuiseen, äärettömään tyhjyyteensä.
Isäni haudan mainitsit, miss' on se?
Vaikk' alla vuorten ja maan perustusten
Hän ois, ne murtaisin ja hengelläin
Sydämen kuolleen henkiin virkistäisin!
KATRI.
Vait! ettei voimat viimeisetkin haihdu,
Jotk' alta hulluuden ja murheen olen
Täks hetkeks säästänyt.
DANIEL HJORT.
Siis jatka, lausu
Isäni nimi, että sointu sen
Mua virvoittaisi!
(Tarttuu käsin häneen ja katsoo häntä silmiin). Ethän
valhettele!
Ei piru tekis niin!