"Mull' on se soihtu, joka elos' yöhön
Luo leimun veriruskean", hän lausui.
Sen kuulen vielä, korvissani soi se
Läp' unettoman yön ja päivän hälyn.
Vihdoinko edestäni, kohtalo,
Sä verhos nostat! Isä, äiti, koti!
Suloiset sanat! Lausuani oudot.
Tää onko unta, unta pettävää?
Mun koko sielun' odotust' on, aistit
Yhdeksi sulaa: kuuloks. (kuuntelee) Enkö kuule
Jo askelt', ääntä!
(Tornin kello lyö yhdeksän). Kello lyö!
Kolmas kohtaus.
DANIEL HJORT. KATRI.
KATRI.
Miss' olet
Sä, jonka vuoks kakskymment' olen vuotta
Okaissa jalkan' veriin käynyt, missä
Sä tuttava ja sentään vieras, jolle
Ma aseen tuon kuin verenkosto tuiman
Ja sitkeän kuin verivaino?
DANIEL HJORT.
Tässä
Ma olen, jos mua tarkoitat.
KATRI.
Ken olet
Lupasin ilmaista. Voin enemmänkin,
Voin äitis helmaan viedä sun, ja isäs —
Haudalle.