STÅLARM.
Hyv' iltaa, herra piispa! Häiritsenkö?
PIISPA.
Ei, ette ensinkään. Tää työt' on, jota
Ma jatkaa saatan milloin tahansa.
Suloista taivaan oppia ma tässä
Selitän kansalle; ja kunhan vaan
Mun sydämessän' asuu Herran rauha,
Ei mailman riidat häiritä mua voi.
STÅLARM.
Työt' oivaa, hyödyllistä! Minusta
Tok' ette oikein tee, kun vetäytte
Pois valtakunnan asioista, joissa
On älyt, voimat tarpeen nyt, jos koskaan.
PIISPA.
Jok' ihmisell' on toimens' elämässä.
Niin mullakin, ja siitä Luojaa kiitän.
Jos sallitte, niin lopetan sen lauseen,
Jok' äsken, tullessanne, kesken jäi.
STÅLARM (piispan kirjoittaessa).
Te vasta kenraal' ootte, herra piispa.
Valkoinen pärmä tuo on sotakenttä,
Joss' esiin teidän käskystänne marssii
Pien', uhkahurskas, musta sotajoukko.
On läkkipullo leirinä, ja sielu
Se rahapaja, josta runsaan palkan
Saa kullass' uskollinen miehistönne.
Niin leikitten kuin lapset leluillaan,
Ja ette lainkaan kysy kuink' on laita
Hävinneen suuren valtatalouden.
Mut sanokaapa, kenraali, ken on
Tuo vihamies, jok' antaa huolta teille,
Min että mitään muuta ette huomaa?