PIISPA (asettaen syrjään pärmäpaperin).
Pimeys, pahuus, itsekkäisyys on se,
Joss' ihmislapset haparoi; ja nuo
Kun kerran sortuu, silloin, sodanpäämies,
On enemmän nuo mustetilkat tehneet,
Kuin miekkain vuodattamat verivirrat.
STÅLARM.
Te vanha houkko! Aian ohi lentää
Näin tahdotten te, kunnes koston siipi
Sivaltaa teidät arvaamatta maahan.
PIISPA.
Mit' aattelette? Mitä vaaraa mulla?
STÅLARM.
Olette hurskas, jalo mies. Te ette,
Kuin moni papeist', ole koittaneet
Yllyttää kansaa kuningasta vastaan,
Päin vastoin rauhaan sitä kehoittaneet,
Kun vaan sen voitte. Teidän toimestanne
On kaikiss' aian vaiheiss' Suomen kirkko
Niin tyynnä, arvokkaana ollut. Ketään
Siis valtakunnan papistost' ei pidä
Niin kunniassa kuningas, ja ketään
Niin herttua ei vihaa kuin juur teitä.
PIISPA.
Niin, paha kyllä! Jälkimäisen tiedän.