Jo muutamia päiviä eräs ajatus oli kierrellyt poliisin aivoissa. Nimi Jeanjeannot tuntui hänestä hyvin epäilyttävältä: se oli kuin jokin otettu salanimi. Mutta miten siitä saada selvää? Tähän saakka hän ei ollut keksinyt keinoa. Le Huppé neuvoi, että sen hän saa tietää ilmailuklubin jäsenluettelosta.

Paimpol ei joutanut kuuntelemaan enempää. — Hyvästi! — huusi hän. Ja ennenkuin hänen hämmästynyt opettajansa kerkesi tehdä mitään kysymystä, hän otti polkupyöränsä, joka oli katoksessa ja syöksyi ulos. Hän ajoi suoraa päätä oikeuspalatsiin, jossa hän hankki tutkintotuomarilta itselleen valtakirjan, minkä nojalla hän saattoi vaatia nähdäkseen Ilmailuklubin jäsenluetteloon liitetyt asiapaperit. Kun Paimpol oli tullut klubiin ja saanut virkailijoilta vihdoin käsiinsä salkun, jossa Jeanjeannot'n paperit olivat, levitti hän paperit jännityksestä vapisevin käsin. Tuskin hän oli niitä katsahtanut, kun hän hypähti ja ääretön hämmästys näkyi hänen kasvoillaan. Sitten hän sanaa puhumatta syöksyi ulos, tehden käsillään kummallisia liikkeitä, niin että läsnäolijat alkoivat epäillä hänen järkeään. Mutta hänen tutkimuksensa tulos olikin hämmästyttävä: Jeanjeannot'n oikea nimi oli Jean Carcel, siis sama sukunimi kuin murhatulla välittäjäliikkeen harjoittajalla.

Samana iltana, jolloin Paimpol oli tietoja hankkimassa Jeanjeannot'sta, istui tämä hra Tapinois'n kanssa rva Miranden ravintolassa ruokavieraitten poistuttua. — Nyt kun olemme kahden, — virkkoi Tapinois, — niin olkaa hyvä, Jeanjeannot, ja selittäkää minulle, miten pääsitte selville siitä salakirjoituksesta, jonka minä annoin teille tutkittavaksi. — Reportterin mainitsema salakirjoitus oli se, jonka hän oli löytänyt paperipalaselle kirjoitettuna hra Carcelin jalan alta tutkintopäivänä. Hän ei ollut kertonut nuorelle ilmailijalle tämän salakirjoituksen alkuperää. — Se oli vaikea tehtävä, — sanoi Jeanjeannot. — Olin aluksi aika pulassa. Katsokaa, tässä on antamanne lause kopioituna. — Hän ojensi reportterille paperin, jossa oli seuraava kirjainjono: snrtlnaaansiamoreeplaoavayko samtlnsvlpamrlhäsrneiikjeeitäbätiole. — Oli selvää, että tämä kirjainjono merkitsi jollakin sovitulla salakirjoituksella kirjoitettua lausumaa. Oli vain löydettävä sen avain. Kokeilin monia eri järjestelmiä ja tapoja menestyksettä ja aioin jo luopua koko yrityksestä, kun satuin laskemaan kirjainten luvun: niitä oli 64. Silloin minulle selveni. 64 on shakkilaudan ruutujen lukumäärä ja se, joka on vähänkään perehtynyt salakirjoitukseen, tietää että on eräs salainen kirjoitusjärjestelmä, joka perustuu hevosen liikkeisiin shakkipelissä. Shakkipelissä nappula, jonka päähän on kuvattu hevosen pää, saa liikkua kolme ruutua eteenpäin suorassa linjassa ja kääntyä sitten oikealla tai vasemmalla olevalle viereiselle ruudulle, joka on suorassa kulmassa sen äskeisen linjan kanssa. Tätä menettelyä noudattaen kirjoitetaan lausuma salakirjoituksella, kun se aluksi on kirjoitettu tavallisella. Lausumassa ei saa olla enempää kuin 64 kirjainta lukematta välimerkkejä, joita ei merkitä. Aloitan sillä, että piirrän neliön, jonka jaan 64:teen ruutuun. Saatu kuvio on shakkilaudan kaltainen. Sitten lähden hevosella liikkeelle ja merkitsen sen liikkeet suorilla viivoilla, jotka kulkevat sen jokaisesta lähtöpisteestä päätekohtaan. Hevosen täytyy käydä laudan jokaisella ruudulla, mutta ainoastaan kerran kussakin, eikä se koskaan saa käyttää samaa tietä. Tarkemmaksi osoitukseksi piirrän tämän hevosen liikkeet, jotka ovat avaimena antamaanne salakirjoitukseen. — Ja Jeanjeannot piirsi paperipalaselle kuvion, jossa pilkutetut viivat näyttävät hevosen ensimmäisiä siirtoja ja mustat viivat yhdistävät siirtojen alku- ja päätepisteet.

Tämän tehtyään Jeanjeannot teki uudestaan saman kuvion, tällä kertaa selvyyden vuoksi piirtäen vain mustat viivat koko ruudulle.

— Näin saatua hevosen tietä seuraten kirjoitetaan 64 kirjaimesta muodostettu lausuma niin että alkaen lähtökohdasta kirjoitetaan järjestyksessään kirjain kuhunkin pysähdyskohtaan. Tämän menettelyn mukaan saa kysymyksessä oleva lausuma ensin seuraavan muodon:

s n r t l n a a a n s i a m o r e e p 1 a o a v a y k o s a m t 1 n s v e p a m r l h ä s r n e i i k j e e i t ä b ä t i o l e

Kun kirjaimet sitten on kirjoitettu tavallisuuden mukaan kukin rivi yhtäjaksoisesti toisensa perään, on saatu tuo kysymyksessä oleva kirjainjono: snrtlnaaans j.n.e. Mutta tämän salakirjoituksen vastaanottaja, jolla on läpinäkyvälle paperille piirretty samanlainen hevostien kartta kuin lähettäjälläkin, kirjoittaa salakirjoituksesta shakkilaudankuvion ruuduille kirjaimet järjestyksessään alkaen vasemmalta ensin ylimmäiselle ruuturiville, sitten jatkaen toiselle j.n.e. Näin saadulle kirjainneliölle hän asettaa läpinäkyvän hevostiekartan ja lukee salakirjoituksen varsin helposti kulkien hevosen tietä kirjain kirjaimelta.

Tapinois alkoi tavailla kokoon kirjaimia tuosta annetusta hevostiekartasta. Jeanjeannot'n piirtämä lähtökohta oli toinen ruutu alhaalla vasemmalta. Siinä oli kirjain B. Niin rakentui siitä lausuma: "Brysselissä kellotornineni. Älä kirjoita, vaara. Pantava sopimaamme lehteen." Hra Tapinois uudisti moneen kertaan lukemistoimituksen, joka näytti häntä kovasti huvittavan. — Mutta mitenkä se, joka ei tiedä tästä hevostie-avaimesta, voi päästä siitä selville? — hän kysyi hetken päästä. — Se on vaikeata, — vastasi Jeanjeannot. — Täytyy olla kärsivällinen ja kokeilla kaikkia mahdollisia menettelytapoja, kunnes saa muodostetuksi jonkunkaan sanan. — Koska nyt tunnette avaimen, — virkkoi reportteri, — niin teillä tuskin on vaivaksi kääntää tälle salakirjoitukselle lausumaa, jonka minä annan teille. — Ei mitään vaivaa, — vastasi ilmailija, — ja kun käytätte minun piirtämääni karttaa voitte itsekin sen tehdä. — Tällä kerralla pyydän teitä sen tekemään, — sanoi reportteri. — Se on minulle opiksi. Tässä on lausuma: "Rikas englantilainen harrastaja tarjoaa puolitoista miljonaa. Vastatkaa." — Jeanjeannot tarttui taas papereihinsa ja kirjoitti kirjaimet hevostien mukaan ruutuihin. Sitten hän järjesti ne ruutujen mukaan edellämainitulla tavalla perättäiseksi jonoksi, jossa ei ollut isoja kirjaimia eikä välimerkkejä eikä mitään merkitystä. Kun se oli tehty, reportteri otti paperipalasen, jolle se oli kirjoitettu ja pani sen huolellisesti talteen muistikirjaansa kannen väliin. Tähän saakka Jeanjeannot oli luullut, että hra Tapinois'lla oli ollut tarkoituksena vain perehtyä salakirjoitustaitoon. Se mitä hän nyt huomasi, hämmästytti häntä. — Merkitseekö tämä jotakin? — hän kysyi ihmetellen. — Ehkä, — vastasi sanomalehtimies hymyillen.

VII.

Oli omituista, että vaikka hra Tapinois oli sanomalehtimies, ei hänen huomattu koskaan lukevan lehtiä, ainakaan sinä aikana kun hän oleskeli ilmailijain parissa. Joka aamu puolenpäivän aikaan, kun ilmailijat saapuivat rva Miranden ravintolaan, tuli sinne myöskin läheisen Chavillen aseman myymälän sanomalehtipoika Parisin lehtiä mukanaan. Mutta hra Tapinois ei häntä rikastuttanut. Mutta toisena päivänä siitä, kun Tapinois oli Jeanjeannot'lta oppinut tuon hevostien salakirjoituksen, reportterin näkyi vallanneen oikea lukemiskiihko. Häntä varten sanomalehtipojan täytyi täydentää tavallista varastoaan, sillä hra Tapinois halusi saada kaikki aamu-, päivä- ja iltalehdet, jotka Parisissa vain ilmestyivät. Tosin hän ei näyttänyt mitään kiirettä niitä lukemaan. Hän kääri ne kokoon, söi rauhassa ateriansa ja laverteli iloisesti Jeanjeannot'n ja Grivollet'n kanssa. Sitten hän meni käärö kainalossa ilmailukentälle, jossa hän omisti kaiken aikansa lentoharjoituksille. Vasta illoin vuoteessaan hän luki kaikki päivällä ostamansa lehdet. Mutta hän ei vilkaissutkaan yleiseen osastoon eikä uutisiin, vaan sitä tarkemmin tutki ilmoitusosaston. Niissä ei kuitenkaan ollut mitään mieltäkiinnittävää, sillä joka ilta hän heitti ikävystyneenä lukemansa lehdet lattialle ja sammutti lampun mutisten itsekseen: — Ehkä huomenna on parempi onni. — Ja hän nukkui heti. Eräänä iltana Tapinois oli lukenut kymmenkunta lehteä ja ottaessaan taas uuden käteensä hän äkisti joutui omituisen kiihkon valtaan. Hän heitti peitot päältään, hyppäsi vuoteestaan, vetäsi vaatteet ylleen ja istuutui työpöytänsä ääreen. Hänen edessään oli paperilla se hevostiekartta, jonka Jeanjeannot oli hänelle neuvonut. Sen päälle hän asetti toisen läpinäkyvän paperin. Sitten hän alkoi kirjoittaa tämän viimemainitun paperille Jeanjeannot'n selittämän säännön mukaan kirjaimia eräästä kirjainrivistä, jonka hän oli löytänyt ilmoitusten joukosta Parisin Kaiusta. Parin minuutin kuluttua hän oli niistä muodostanut seuraavan lausuman: "Kellotorni enemmän arvoinen. Pyydettävä kaksisataatuhatta frangia lisää." — Kas niin! — huudahti reportteri tyytyväisesti. — Kala on purrut syöttiä! — Hän kirjoitti salakirjoituksella seuraavan lausuman: "Jos puoli siitä riittää niin määrätkää kohtaus Brysselissä. Vastaan siihen." Sen tehtyään hän kirjoitti saman lausuman salakirjoituksella kymmenkunnalle paperiliuskalle, jotka hän pani eri kirjekuoriin. Kirjeet hän osoitti kaikille Belgian pääkaupungissa ilmestyville lehdille. Kolmen päivän perästä oli vastaus kuten ensi kerrallakin Parisin Kaiussa. Se kuului: "Lauantaina kello yksi Métropolen terassilla. Ostajan kädessä Kansan Lehti." Hra Tapinois naurahti hiljaa mielihyvästä, Samana iltana hän lähetti samoille Brysselin lehdille kirjainjonon, jonka sisällys oli seuraava: "Hyvä. Keltainen auto. Mukana tulkki ja eräs ystäväni, joka nostaa minun rahani."