ANNA. Sitä parempi, Siksipä sinulla ei olekkaan mitään syytä vihata hänen ystäväänsä. Ajatteles nyt, jos sinä laitat kotisi miehellesi vallan sietämättömäksi, niin se voi käydä niinkin, että miehesi mieltyy ravintola-elämään taas, niinkuin nuorena miehenä ollessaan. Nyt hän ei juo, mutta sinä, tietämättäsi, laitat hänestä juomarin.
LIINA. Siinä suhteessa olen levollinen. Kaarlo ei unohda koskaan hyvän puolison velvollisuuksia.
ANNA. Velvollisuuksia! Oletko varma siitä että itse olet aina täyttänyt hyvän vaimon velvollisuudet?
LIINA. Kuinka niin?
ANNA. Eikö miehesi hyvin usein työstä palattuaan saa olla tapaamatta kotona, muutakuin tuon jörön palvelustytön ja syödä huonosti valmistettua ruokaa yksinään ikävässä, tyhjässä ruokahuoneessa? Kuinka usein hän sentään istuu kotona työnsä ääressä, kuin sinä istut teaatterissa, soittajaisissa ja tuttaviesi luona; hänen ainoa huvinsa on: keskellä yötä lähteä hakemaan sinua kotia.
LIINA. Sitä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi.
ANNA. Etkö luule, että hän monenakin iltana mieluummin istuisi kotonaan ja levähtäisi päivän töistä, jos sinä vaan tekisit kodin vähän hauskemmaksi hänelle. Mutta sinä et salli. Hänen täytyy seurata sinua tanssihuveihin, vaikka hän ei tanssikkaan. Luuletko häntä sen huvittavan, kuin sinä kiemailet herrojen kanssa ja miehellesi tuskin ehdit silmäystäkään antamaan? Ja entäs lapsen hoito sitte. Kaikki isät mieluummin soisivat että oma äiti hoiteleisi heidän lapsiaan, sillä vieras on aina vieras. Luulen että sinä vihaat lastasikin.
LIINA. Oi vaikene, vaikene jo, sinä olet oikeassa. Olen ollut liiaksi itsepäinen ja ajattelematon, Sinä olet aina niin viisas ja hyvä; neuvo mitä minun on nyt tekeminen?
ANNA. Sovi miehesi kanssa ja kirjoita tohtorille pari sanaa anteeksi anoen menettelyäsi.
LIINA (istuu kirjoittamaan). Kelpaako näin alkaa?