RIIKKA. Aivan oikein, sillä harmaata silkkihamettaan hän ei voi enää käyttää; se oli hänellä korkeakauluksisena teatterissa ja kaarelle leikattuna raittiudenystävien vuosijuhlassa ja pitsillä reunustettuna pakanalähetyksen myyjäisissä sekä viimein korkeaolkaisena neiti Petterssonin häissä. Ja jos sitä viellä joksikin muuttaa, niin alkavat ihmiset siitä puhumaan kaupungissa.
KAARLO. Voipi niin olla, mutta minulla ei ole varaa ostaa hänelle uutta, sillä koko ansioni menee talouteen.
OORTTA. Lorua ystäväiseni, lorua. Niinkauan kuin minä elän, ei hänen tarvitse olla…
KAARLO. … Ilman sinisiä silkkihameita, ei herran nimessä, ostakaa hänelle vaikka koko tusina, jos tahdotte. (Liina tulee.)
RIIKKA. Hiljaa, tuossa hän tulee jo.
KAARLO. Mitähän kaikkea te vielä illaksi puuhaattekaan?
RIIKKA. Minä olen keksinyt jotakin oikein hauskaa. Kaikki ihmiset panevat nykyään toimeen seuranäytelmiä, sentähden olen minäkin miettinyt, suosiollisella avulla, esittää muutamia kohtauksia Macbethistä.
LIINA. Ja minä näyttelen lady Macbethinä.
RIIKKA. Meillä kolmella on myöskin roolimme.
KAARLO. Te luonnollisesti esiinnytte noitina? … ei suinkaan piikki.