LIISA. Tässä on myös hauska kertomus eräästä englantilaisesta, joka putosi korkealta tunturilta päänsä halki, mutta voi, asianhaaroihin katsoen, sangen hyvin. Luenko sen sinulle?
LIINA. Kiitos vaan, ei tarvitse.
OORTTA (tulee Varron kanssa). Nyt ei ole enää aikaa lukemiseen, sinunkin pitää miettiä pukuasi. Tule nyt.
LIISA. Minulla on vaan eräs lapsenmurha lukematta, jahka sen lopetan, niin sitte tulen.
OORTTA. Ei semmoiseen nyt enää ole aikaa. (Vetää käsivarresta). Tule nyt vaan, niin puen sinunkin. (Menevät.)
VARRO. Jos te vaan voisitte taivuttaa miehenne muuttamaan maalle, edes vähäksi aikaa, jolloin teillä olisi paremmin aikaa seurustella miehenne kanssa, niin, minä ainakin luulen, että hän piankin unhottaisi sisarenne hyvät ominaisuudet, joita hän kunnioittaa ja ihailee; mitään syvällisempää rakkautta ei heidän välillään vielä ole, sen voin vakuuttaa, mutta täkäläisissä oloissa voi siitä ajanmittaan olla pahemmatkin seuraukset.
LIINA. Kyllä Anna saa tarkoituksensa perille, vaikka missä.
VARRO. Nyt te tuomitsette väärin. Annalla ei ole aavistustakaan miehenne onnettomasta suhteesta; Anna on viatoin.
LIINA. Teistä näyttävät kaikki asiat erinomaisen valoisilta, vaikka ne olisivat kuinka mustia. (Kaarlo tulee sisään vaan jää ovelle katsomaan, häntä ei huomata.) Kiitos ystävällisyydestänne, jos vaan voisin luottaa sanoihinne niin olisin onnellinen.
VARRO. Niinkuin tiedätte, puhun minä aina suoraan ja ilman verukkeita, luottakaa minuun. Jos vaan saatte miehenne muuttamaan maalle, niin tulette vielä onnelliseksi. Mutta ennen kaikkia, pitäkää kaikki vielä salassa, sillä hutiloiminen voi asian pilata.