Edellisessä luvussa on jo kerrottu kuinka Adlercreutz 150 miehensä kanssa ajoi Venäläiset takaisin ja valloitti Kettusen talon, ja sitte ketjuillansa lähestyi jokea, sekä kuinka hänen täytyi pidättyä, kun Garnault saapui kirkolta apuväen kanssa. Juuri tässä, kohta Kettusen ja läntisen Ketin eteläpuolella, joka oli joen itäisellä rannalla, oli taistelu hurjimmallaan.
Kukapa nyt oli Kyöstiä iloisempi. Hän oli itse saanut puhutella Siikajoen urosta, ja tämä oli katsellut köyhää, suomalaista poikaa niin ystävällisesti, ettei poikapoloinen milloinkaan muistanut nauttineensa niin iloista hetkeä. Kun Kyösti oli kertonut isänsä olleen Siikajoella kaatuneiden joukossa, oli Adlercreutz taputtanut häntä olalle ja sanonut;
"Sittehän sinulla on hyvä esikuva poikaseni. Mutta, sanohan, etkö sinäkin tahtoisi koettaa mihin sinä kelpaat? Sinä näytät minusta rohkealta".
"Antakaa minulle vaan kivääri, niin minäkin kyllä osaan viholliseen, ja suokoon Jumala, että saisin tavata jääkärit, jotka vanhaa vaariani kiusasivat!"
Kyösti häristi nyrkillänsä etelään päin ja Adlercreutz hymyili tyytyväisenä hänen innokkaalle toivollensa. Hän käski oitis ajutanttinsa antamaan nuorelle Suomalaiselle kaikki mitä kuului jääkärin varustukseen.
Kukapa nyt oli Kyöstiä ylpeämpi! Hän ei nyt enään sekuntiakaan epäillyt isoisänsä pelastuksen onnistumista, ja rinnassaan tämä iloinen ajatus meni hän sijallensa ketjussa. Karjalaiset mielistyivät oitis Kyöstin suoriin ja rehellisiin kasvoihin, ja kun hän lyhyen levon kestäessä oli kertonut tapahtumansa, pidettiin hän oitis täysikelvollisena toverina. Ijäkäs ja harmaapartainen soturi sanoi:
"Kyllä minä tunnen Niilonimisen sotamiehen, joka oli mukana Porrassalmella ja muutenkin kaikkialla, missä verta vuoti, mutta en minä tiedä oletko sinä hänen poikansa poika vai et. No no, se on yhden tekevä. Pääsumma on se, että sinä olet oikea kristitty, rakastat kuningastasi ja isänmaatasi sekä että sinulla ennen kaikkia on rohkeutta rinnassasi ja voimaa käsivarressasi kun sitä kovemmin kysytään. Niin, niin, älä inttele, poika; kyllä minä tiedän mitä sinä tahdot sanoa! Kuuletko rumppua? Nyt tilallesi, ja pidä silmäsi auki, sillä tämän tapaisessa leikissä, joka nyt tarjoutuu, et suinkaan ennen ole tanssinut. Älä ole kuulevanasikaan luotien musiikkia ja pysy 'turskina', niin ei ole hätäpäivää".
Kyösti kiitti vanhaa, tylynnäköistä mutta hyvänsävyistä soturia lämpimällä kädeniskulla ja asettui tilallensa, lähelle opettajaansa. Hei, kuinka matka kului ja kuinka nopeasti viisitoista kasakkaa, jotka olivat Kettusella, tekivät jälkiä. He näyttivät todellakin tahtovan mennä kilpaa jääkärien luotien kanssa, jotka täällä heittivät hevosen ja miehen nurin niskojensa hangelle, että lumi vahvana pyrypilvenä pyöri heidän ympärillään, tuolla sivumennen naappasivat yhden taikka pari jalkaa juoksijalta, jonka kautta ratsastajan täytyi antautua vangiksi, viilsivät kuoren puista ja saattoivat aikaan kaikenlaista turmiota elävissä ja hengettömissä esineissä.
Myrskyn nopeudella kävi kulku Kettusen molempien talojen välitse ja ohitse; vielä eivät jääkärit olleet kohdanneet mainittavaa vastarintaa. Niin arveli ainakin tuo vanha soturimme ja katsoi samassa leikillisesti Kyöstiin, huomatakseen mitä hänen sanansa vaikuttaisivat. Mutta Kyösti oli levollinen, sen verran saattoi ukko pimeässäkin nähdä, ja hänessä syttyi sentähden samassa lämmin ystävyys orpoon.
Kun jääkäririvi saapui Antin talolle, kävi Kyösti niin lähellä portaita, jolla isäntä seisoi tummakiharaisen tyttärensä kanssa, että hän selvästi saattoi nähdä heidän kasvonsa. Antin olivat kalpeat mutta levolliset, tyttären sitä vastoin levottomat. Ei kumpikaan tuntenut Kyöstiä vaaleaverisenä jääkärinä, joka katseli heitä niin tarkasti, ennenkuin hän puoliääneen huusi heille: