"Oh, kyllä Adlercreutz menisi eteenpäin", keskeytti vanha rakuuna, joka oli tullut käynnille leiriin, tervehtimään erästä siellä olevaa veljeänsä, "mutta, nähkääs, Klingspor se on, joka asiat johtaa, ja me tiedämme kyllä, ettei hän ensi hädässä päälle käy".
"Rakuuna on oikeassa", virkkoi muuan nuorempi jääkäri. "Mutta minä luulisin Adlercreutzin sanan olevan marsalkille sangen tärkeän ja että eversti saa tehdä melkein mitä hän tahtoo. Jos ei Klingsporilla olisi häntä ja Cronstedtiä, niin tiesi Herra kuinka hän asioistaan selvenisi".
"Silloin hän menisi täyttä nelistä pakoon, siksi kun hän ei enään pääsisi edemmäksi, luulen ma", arveli Kyösti vallan varmana.
Korkeavartaloinen soturi, joka samassa astui tulelle, lopetti keskustelun ja marsalkin soimaamisen, mikä muuten kuului joka päivän "programmiin" ja lisäksi oli hyvin ansaittuakin.
"Eversti, eversti", jupisivat jääkärit ja nousivat seisaalleen.
"Levolla, levolla, pojat", sanoi Adlercreutz lempeästi. "Te kyllä tarvitsette lepoa tämän pitkän taistelun perästä. Meidän täytyy pian lähteä matkalle jälleen".
Näin sanoen tarkasti hän jokaista jääkäriä, ikäänkuin olisi hän ketäkään erityistä heistä etsinyt. Hän loi vihdoin katseensa Kyöstiin, joka juuri hoiti rakkaita suksiansa, ja hän viittasi hänelle astumaan esille.
"Sinä olet kunnon poika", sanoi eversti, "ja nyt saat näyttää oletko sinä, niinkuin sanot, pitäjän paras hiihtäjä".
Kyöstin silmissä säihkyi nuoruuden tuli; hän loi ensin katseen suksiinsa, jotka tuolla loimoavasta tulesta punertavalla lumella olivat niin valkeina ja kiiltävinä, ja sitte kumppaneihinsa, varsinkin vanhaan jääkäriin Porrassalmen tappelusta, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa. Näettekö kuinka hän luottaa minuun. Sitte sanoi hän rivakkaasti:
"Jos sitä on mahdollinen tehdä, koetan minä parastani".