"Mahdollista se on, mutta vaikeata", sanoi Adlercreutz. "Tässä on kirje. Pyri pääsemään metsän lävitse ja etsi Cronstedtin joukko, joka on matkalla Paavolasta taikka on jo ehtinyt Revonlahdelle. Mutta, sen sanon sinulle, jos Venäläiset rupeavat sinua ahdistamaan etkä sinä luule pääseväsi heidän käsistään, niin sinun täytyy hukata kirje. Jumalan haltuun nyt. Lähde oitis matkaan".
Adlercreutz kääntyi ja aikoi mennä, kun Kyösti "hieman" vapisevalla äänellä sanoi:
"Ja jos minun onnistuu viedä kirje perille, ehkä silloin pääsen tilaisuuteen pelastamaan vaarini?"
Eversti kääntyi taas ja katseli nuorta Suomalaista ystävällisin silmin.
"Sinä pidät siis paljon isostaisästäsi", sanoi hän.
"Oi, niin!"
"No! Saattaahan tapahtua että hän pelastetaan jos Cronstedt käy
Venäläisten päälle. Mutta joudu nyt. Aika on kallis".
Kyösti ei tarvinnut pitkää aikaa vaatteittensa muuttamiseen. Pian oli hän entisessä puvussaan, sovitti sukset jalkaansa ja kiiti pois, vanhan jääkärin hätäillen huutaessa:
"Pidä puoltasi, poika, ja näytä, että Suomalainen hiihtäjä jättää aron pojan hevosenkin jälkeensä!"
Kyösti ei kuullut vanhuksen sanoja. Kuin ammuttu nuoli katosi hän kookkaitten puiden väliin.