6.
Vaikka Kyösti jo niin nuorella ijällä oli oppinut erinomaisen hyvin ja taitavasti käyttämään suksia, mikä usein oli hänen pelastanutkin uhkaavista vaaroista, saattoi hän puheena olevana aamuna vaan vaivoin päästä eteenpäin, osaksi sentähden, että metsä yhä taajeni, osaksi myös sentähden, ettei lumi pitkillä matkoilla kannattanut. Vaikka hän oli pukeunut sangen keveään pukuun, pitkän mekkonsa oli hän vaihtanut lyhyeesen nuttuun, joka ei ollut hänen kulkemiselleen esteenä, oli hänen lämmin ja hiki jo ennenkuin hän oli kulkenut paria sataa kyynärää. Matka näytti tulevan ylen hankalaksi. Pitkät oksat sivalsivat häntä tavan takaa vasten silmiä ja pyrytti hänen ympärilleen kylmiä lumipilviä, jonka ohessa hänen usein täytyi kiertää pitkiä matkoja välttääksensä liikaa lunta. Mutta toivo isonisän pelastumisesta, joka ehkä juuri riippui tämän matkan onnistumisesta, antoi hänelle voimia ja yllytti häntä ponnistuksiin, joita hän vastaisessa tapauksessa olisi välttänyt.
Se metsä, jonka lävitse Kyöstin piti tunkeutuman Cronstedtin joukolle, oli, niin edellä on sanottu, Siikajoen vanhan jokipohjan itäpuolella, ja sen läntisellä rinteellä olivat talot Korkiala, Jääskelä, Montinen ja Vilmonen, etelästä päin lukien. Kesäisin oli tämä laaja metsä yhteismaana Revonlahtilaisten elukoille, mutta kun talvi tuli, harhaili siellä ristiin rastiin karhuja ja varsinkin susia, ja silloin sitä käytettiin yhteisenä metsästysmaana, jossa pitäjän kasvava nuoriso sai harjoitella voimiansa, norjuuttansa ja ampumataitoansa ärtynyttä petoa vastaan. Kyösti oli monta kertaa isänsä ja isonisänsä kanssa ollut metsästämässä näillä seuduilla, ja tunsi metsän jotenkin tarkoin. Hän pysyi keskellä metsää, välttääkseen venäläisiä, joiden oli tapana käydä partioretkillään kelpo matkoja metsäänkin päin. Petoja hän ei peljännyt, sillä ensiksi oli hänellä hyvät sukset, ja lisäksi oli hän vanhalta rakuunalta saanut lainaksi pitkälle käyvän karpiinin sekä kymmenen laukauksen varat, sillä museetti olisi vaan ollut hänelle vaivaksi.
Vihdoinkin harveni metsä. Kyösti hiljensi vauhtiansa ja katseli tarkasti ympärilleen.
"Vai niin", ajatteli hän, "en ole vielä joutunut edemmäksi kuin Vilmoselle, enkä siis ole puolimatkassa Lunkiin, jossa minun on meneminen joen poikki. Minä olen nyt samalla paikalla, jossa vaari talvella oli heittämäisillään henkensä, elleivät isä ja Antti Kettunen olisi joutuneet hänelle avuksi. Minä olen vielä näkevänäni karhun kamalan muodon, kun se seisoi vaarin päällä, toinen käpälä hänen otsallaan. Isän laukaus kaatoi otson ettei se enään konsanaan kitaansa avannut. Ja tuolla Katri juoksi sutta pakoon, joka mieluummin olisi syönyt hänen, kuin ihaillut hänen kaunista muotoansa. Katri hiihtää myös hyvin; niin, melkein yhtä hyvin kuin minä", lopetti hän ajatuksensa ja hänen piti juuri lisäämän vauhtia, kun hän sen sijaan kokonaan pysähtyi.
Itäisellä sivulla pientä lakeutta, josta Kyöstiä eroittivat muutamat taajassa olevat puut, oli susi. Se oli huomannut hiihtäjän ja odotti nähtävästi hänen tuloansa lakeudelle, että "harmajakoiven" olisi helpompi käydä aiotun suuruksensa kimppuun, jota se nähtävästi piti erittäin tärkeänä. Silmänsä kieppuivat päässään hurjasti ja kieli riippui ammollansa olevasta suusta.
"Tuo nälkäinen riiviö näyttää mielivän minua", mumisi Kyösti sen henkilön koko varmuudella, joka tuntee etevyytensä. "Mutta odotapas, nälkyri, minulta saat maistaa suurusta, jokei ehkä sula varsin helposti".
Näin sanoen otti hän esille karpiinin, ja huomattuansa sen olevan hyvästi ladattuna, painoi hän putkeen vielä luodin, häristäessään sudelle ja huutaen:
"Tule nyt, niin saat kahdenkertaiset 'räätit'. Semmoista ei tarjota joka päivä, mutta kun minulla on kiiru, enkä tahdo sinun tähtesi ruveta viivyttelemään, niin minä uhraan sinulle enemmän, kuin sinä ansaitset. Ahaa, sinä olet vanha metsästäjä, näemmä", huudahti Kyösti, varovasti hiihtäessään lakeudelle, suden liikahtamatta vähintäkään. "Sinä näyt tietävän millä tavalla saalis satimeen viekoitellaan ja miten sitte yht'äkkiä sen kimppuun hyökätään, kun tiedetään ettei se enään voi kynsiäsi välttää. Mutta tällä kertaa olet varmaankin erhettynyt, ole sitte kuinka vanha juupeli tahansa".
Kyösti lisäsi vauhtiansa ja susi seurasi häntä uskollisesti silmillään, sekä liikkui ylen hiljaa eteenpäin, siksi kun hiihtäjä ehti lakeudelle. Silloin hyökkäsi peto esille ja pyrytti ympärilleen niin paljon lunta, että tuo rohkea nuorukainen vaan nauroi vihollisensa kykenemättömyydelle juoksemaan syvässä lumessa niin joutuen kuin tahtoi.